Kuin viimeistä päivää

Uuden vuoden ajatuksia

2023-12-31T22:03:00+02:00

Uuden vuoden alussa tehdään lupauksia. Lupaan olla parempi ihminen, lupaan laihtua, liikkua, olla ystävällinen, pitää huolta läheisistäni ja itsestäni. Lupaan menestyä, uudistua ja kasvaa. Usein käy kuitenkin niin, että lupauksemme eivät pidä. Ne vuotavat kuin seula. Ja pian huomaamme olevamme ihan niin kuin ennenkin. Hiukan eksyksissä, kaivaten jotain, mutta emme ihan ymmärrä mitä. Raahaudumme eteenpäin päivästä toiseen vetämällä lupauksiamme perässämme kuin niissä asuisi koko elämämme toivo ja armahdus. Ehkä huomenna muutos tapahtuu. Ehkä huomenna olen vahvempi. Tai sitten pyörimme ympyrää arpoen mikä risteyksistä on se oikea, koska joskus vaihtoehtoja on enemmän kuin tarpeeksi. Toisilla näkyy ehkä vain umpikujia, sillä tasan ei käy onnenlahjat.

Tärkeintä ei kuitenkaan ole varmuus eikä sutjakka meno. Ei myöskään itselleen tehtyjen lupausten täysi toteutuminen. Tärkeintä on liikkua. Vaikka sitten ajoittain sitä ympyrää pyörien. Lepokin on tärkeää, mutta vain siksi, että jaksaisi taas liikkua. Enkä puhu nyt kuntoliikunnasta, vaikka sekin on tärkeää. Puhun mielen liikkumisesta, liikuttamisesta. Niin tärkeää kuin mielen tyhjentäminen välillä onkin, yhtä tärkeää on mielen avautuminen, uuden oppiminen ja mielen muuttaminen tai sen muuttumisen salliminen.

Mieli ei ole joustamaton verkko, ei kallio. Mieli on kuin trampoliini, joustava, josta ajatukset pomppaavat ilmoille sitä korkeammalle, mitä vahvempia, innostuneempia tai iloisempia ne ovat. Mieli on kuin meri, aina liikkeessä ja elävä. Välillä tyyni, liikkumaton, kuin avoin ja tyhjä päiväkirjan sivu. Välillä myrskyisä, arvaamaton ja hiukan pelottava. Mieli on elämämme sisältö. Siellä asiat tapahtuvat. Eivät ulkopuolellamme. Ajatuksemme tekevät maailmamme. Siksi niitä on hyvä tutkia, pitää silmällä, tarkkailla ja erotella. Minkä niistä päästää mielen trampoliinille pomppimaan, mikä niistä ansaitsee tulla esiin ja muuttaa maailmaamme.

Pysy liikkeessä, unohda lupaukset. Tutki mieltäsi. Älä huoli, vaikka meno tuntuisi välillä siltä kuin olisit raajarikko - pääset silti eteenpäin. Saat antaa hyvien ajatusten hyppiä molemmin jaloin, kantaa niitä kaksin käsin, mutta muista vahvistaa niitä ajatus kerrallaan. Tutki, valikoi, siivilöi ja nosta esiin ne parhaat. Arvosta niitä. Yhtä ainutlaatuista kerrallaan.

Hyvää uutta vuotta! <3

SITTEN KUN

puuttuu aina jotain

jalkapuolena tai käsi
kantositeessä

konttaan tai kiipeän

silti kohti jotain
saavuttamisen arvoista

kunnes saan kantaa
kaksin käsin
hyppiä
molemmin jaloin

sitten kun, mutta ei nyt

nyt opettelen vahvistamaan
yhtä kerrallaan

yhtä ainutlaatuista

Via Dolorosa

2023-04-06T13:05:00+03:00

Meistä useimpien on kohdattava elämässämme Via Dolorosa ja käytävä se läpi, halusimme tai emme, jotta voisimme nousta eloon uutena ja selkeämpänä tietoisuutena. Tänä pitkäperjantaina kehotan jokaista kohtaamaan oman surunsa, omat pelkonsa, kipunsa ja katsomaan niitä silmiin. Kirjoittamaan tai puhumaan niistä, tuntemaan ne ja lopulta päästämään irti.

Vaikka kirjoitan paljon menneisyyden taakse jättämisestä, se ei tarkoita sitä, että kivut haudattaisiin pois mielestä ja yritettäisiin väkisin unohtaa. Se ei tule onnistumaan. Me emme luultavasti koskaan unohda traumoja ja väärinkohtelua. Muistijäljet ovat vahvoja.

Mutta, on oltava rehellinen, oltava auki ja valmis tuntemaan kipu suoraan. Näin pääsiäisenä voisi kai puhua kuin kiirastulesta, joka polttaa kuonan pois. Niin käy, kun kärsimystä ei yritä ulkoistaa pois itsestä, vaan lähtee tutkimaan itse tuskaa, tutustumaan sen sanomaan ja lopulta löytämään lohduttajan.

Lohduttajalla on monta nimeä ja yksi niistä on Rakkaus. Rakkaus on mahdollista löytää itsen sisältä, hiljaisesta hyväksynnästä ja myötätunnosta itseään ja tietään kohtaan. Hyväksyntä on sen näkemistä, mikä on ja mikä on ollut.

Myötätunto itseään, virheitään ja kipujaan kohtaan on polku vapauteen, mutta se ei ole oikotie. Se ei ole kaiken lakaisemista maton alle pois silmistä, pois mielestä. Ei. Vapauden tähden on käytävä läpi oma Via Dolorosansa, tutustuttava sen viestiin ja sen jälkeen lyötävä kättä sen kanssa.

On suurta rohkeutta astua surun, kivun ja polttavien kyynelten sillalle, mutta palkinto odottaa.

KOHTI KIPUA

siirrän suruni sanoiksi

näkymättömälle paperille

luotan että se jaksaa kantaa

murskatun mielen myllerryksen

jaksaa luotsata kanssani

pitkin sielun sameaa siltaa

kohti sattuvaa selkeyttä

välähdystä syvältä

kipua kuilun pohjalta

välttämätöntä

noustakseen eloon

Tässä kohdassa

2022-12-15T13:53:00+02:00

siinä kohdassa

tulee tylsyys tai täyttymys

kun tajuaa

ei minulta mitään puutu

kun ei ole mitä etsiä

voi vain nähdä sen mitä on

tai uudelleen eksyä

Antautuminen

2022-11-30T13:29:00+02:00

Tunnetko elämän liikkeen? Sen, joka johtaa ja vie sinua kohti uutta ja kohti itseäsi.

Oletko huomannut, että kun vastustat tuota liikettä, tuota ohjaavaa tuulta, olemisesi muuttuu raskaaksi, hengityksesi työlääksi.

Et ehkä ole edes huomannut, että vastustat sitä. Et ehkä ole ollenkaan huomannut tuota elämän keveää työntövoimaa tai hellää tuulahdusta olkapäälläsi. Joskus se puhaltaa niin herkän vaimeasti, että on oltava ihan hiljaa paikallaan ja pikkuhiljaa heräteltävä koko kehon sisäinen kuulo ja tunto aistimaan sen lempeä kosketus. Se saattaa viedä aikaa.

Joskus tunnet sen myös viimana, tuiskuna ja tuiverruksena, joka tuntuu estävän kaikki pyrkimyksesi päästä eteenpäin. Silloin pysähdy jälleen hetkeksi. Anna itsesi vain olla ja unohda väkisin yrittäminen. Sinulle on annettu kutsu antautumiseen.

Elämän tuulilla on sanoma. Kuuntele niitä tuulia ja niitä liikkeitä koko olemuksellasi ja tulet tietämään polkusi suunnan. Nojaa siis vastatuuleen ja kiitä siitäkin. On levon aika.

ANTAUDUN

huojun hiljaa sinne tänne

kuin pieni väsynyt olki tuulenviemänä

uupunut hento heinänkorsi

viiman kanssa kauan kamppaillut

nämä tuulahdukset kuin

hyväilevät kädet ohjaamassa

huojun ihan hiljaa sinne tänne

taipuillen vastustelematta

ja tunnen vain elämän liikkeen riemua

kun saan nojautua vastatuulen syliin

Liidä, ohjaa, pysähdy, jotta voit taas liitää

2022-11-18T13:42:00+02:00

Kukapa ei haluaisi liidellä kuin kotka tuulen kantamana jylhissä vuoristoissa tai aavoilla lakeuksilla. Kukapa ei haluaisi katsoa kaikkea hiukan korkeammalta ja tuntea itsensä vahvaksi ja voittamattomaksi.

On kuitenkin tuulia, jotka voivat viedä mennessään, jos ei ole kotka. Jos osaakin vain liidellä ja tarpeen tullen ei osaakaan ohjata itseään tarkasti kohti maaliaan.

Ohjaaminen vaatii erikoistaitoja. Ehkä se vaatii pysähtymistä maanpinnalle ja asioiden tarkastelua sieltä käsin? Maanpinnan muotojen tarkastelua, puiden tutkimista ja tuulen suunnan havannointia. Ohjaaminen ilmassa on vaikeaa, jos ei tiedä mitä maan pinnalla on, mihin kannattaa ja voi ohjata.

Kun tuulet käyvät liian repiviksi ja hurjiksi, silloin on hyvä käydä vain hiljaa kuuntelemaan, mitä asiaa tuulella on. Ja puun puheeseen kannattaa myös yhtyä ja olla samaa mieltä, sillä puu, jos kuka tietää, miten itseä kannatellaan kauniisti ja miten ollaan sopusoinnussa tuulen kanssa.

Ja kun sen oppii, voi joskus kannatella myös muita hetken aikaa ja antaa sydämestään jopa pesäpaikan jollekin sitä tarvitsevalle toisinaan.

Muistakaamme siis tutkia juuriemme vahvuutta. Elämän tiellä tarvitsemme vakautta, tunnetta ja sisäistä tietoa siitä, keitä me oikein olemmekaan ja miksi seisomme juuri tässä kohdassa tänään.

NAUHATTOMAT KENGÄT

eräänä repivänä päivänä

sidoin itseni kiinni kengännauhoilla

lähellä kasvavaan mielipuuhun

nojauduin myrskytuuleen

ja mietin ihan hiljaa

tuulen kyydissä liitelyn olin

jo oppinut liiankin hyvin

maanpinnalta katsoen kaikki näytti

niin erilaiselta ja huomasin viimein

en ollutkaan vapauden vanki

ja ikuinen kulkuri

sillä olihan puu ja oli tuuli

kuunneltavana

Isänpäivä vai isättömyyden päivä

2022-11-12T13:12:00+02:00

Jokaisella meistä on isä, mutta jokainen meistä ei ole saanut elää isänsä kanssa pitkään, joku ei ollenkaan. Minulle isänpäivä on muistutus, että minulla oli vain vähän aikaa isä lähelläni.

On monenlaisia kohtaloita, on etäisiä isiä, väkivaltaisia, alkoholisoituneita, yksinäisiä, uupuneita ja sitten niitä parhaansa tekeviä. Voivatko he olla samoja henkilöitä? Voisiko olla niin, että jotkut isät eivät osaa muuta, ei parempaa? Väkivaltaisten isien kohdalla tietenkin voi olla vaikea uskoa tuota, mutta elämä on ihmeellisempää kuin luulemme. Joskus pahan purkaminen on ainoa tapa, millä ihminen luulee hallitsevansa elämää ja olemassaoloaan.

Jokainen, väkivaltainenkin ihminen hakee turvaa ja väkivalta on pelkoa, jota kompensoidaan vallankäytöllä. Se on täyttä tiedostamattomuutta ja rakkauden vääristynyttä huutokaipuuta, joka peilautuu vihana. Nämä ihmiset eivät parane ilman rakkauden kokemusta itsessään, omassa sisimmässään.

En tiedä, miksi kirjoitin äskeisen, sillä en alkanut kirjoittaa väkivaltaisista isistä. Omani ei ollut minulle väkivaltainen, mutta hänellä oli muita ongelmia. Perheessämme oli ongelmia, äidillänikin oli ongelmia. Olimme ongelmaperhe. Kaikki nivoutui yhteen ja toisiinsa, kaikki vaikutti kaikkeen. Kukaan ei voinut parantua, jos kaikki olivat oppineet sairauden elämäksi, eivätkä nähneet muuta. Tämä on tietenkin vain subjektiivinen kokemukseni.

Heräsin yöunilta haavoittuneessa mielentilassa. Tutkiessani itseäni tunsin surua, mutta myös katkeruutta, eli monia negatiivisia tunteita sisältäen myös kateuden ja vihan. Ehkä tuo vihantunne kirvoitti nuo alun kirjoitukset? Onneksi kohtuullisen hyvällä tavalla.

Vihantunne itselläni kumpuaa rakkauden kaipuusta ja osattomuuden kokemuksesta. Miksi minä en saanut pitää isää, miksi se aika, jonka olin isän kanssa, oli niin vaikeaa useimmiten? Miksi, miksi, miksi? Kyse on hetkellisestä asioiden hyväksynnän puutteesta, joka syttyi eloon, kun ympärillä ihmiset alkoivat puhua hyvistä isäsuhteistaan isänpäivän aattona. Aloin vertailla ja vähän sääliäkin itseäni. Mutta mennyttä ei voi muuttaa. Menneen voi vain hyväksyä.

Kaikesta huolimatta minulla on isästäni päällimmäisenä hyvät muistot. Hän vei lääkäriin, vei vaateostoksille (ainakin yhden kerran), antoi nukkua kainalossaan, kun olin sairas, rakasti joulua, puolusti, kun riitelin isosiskon kanssa. Kantoi vastuuta omalla tavallaan. Mutta hän jäi silti tuntemattomaksi, etäiseksi ja jäin etsimään isää koko elämäni ajaksi. En etsi enää, mutta sitä kesti kauan.

Elämän tiellä unelmien ja oman itsensä löytämisen esteeksi voi nousta liiallinen etsintä. Rakkauden etsintä sieltä täältä, muista ihmisistä, riippuvuudet ja ulkoapäin toivottu onni. Se on rakkauden pyyntöä, ei rakkauden kokemusta. Ja se on sitä ymmärrettävämpää, mitä enemmän ihminen on jäänyt vaille turvaa ja läheistä hoivaa lapsena. Aika menee korvikkeiden etsimiseen.

Sanon itselleni ja sinulle, joka tänään on ollut haavoittunut jälleen: Saat ja sinun tulee tuntea tunteet, mutta älä hylkää itseäsi ja omaa voimaasi, sillä rakkaus ei asu missään kaukana, vaan sinussa tässä ja nyt. Kaikesta ikävästäkin tunteesta huolimatta. Tunteet ovat inhimillisiä ja muuttuvia, rakkaus on pysyvä ja muuttumaton, eikä sitä mikään ole koskaan ottanut pois, vaikka tunne sanoo muuta. Etsintä saakoon loppua. Löytäminen olkoon tässä.

Hyvää isänpäivää isälliset ja isättömät.

MISSÄ SINÄ OLIT

sinun takissasi oli salainen tasku

ja harmaankarhea kova kangas

kauluksessasi kimaltava merkkirivi

pienien sormieni päissä niiden viileys

salaisessa taskussasi jotain jännittävää

kauluksiesi viileydessä jotain tärkeää

jossain siellä alla olit yksin ja tuntematon

ja sellaiseksi jäitkin

minä jäin etsimään sitä salaista sisältöä

kaikista

karheista taskuista

Lahjoita hymysi

2022-11-04T23:38:00+02:00

Joulu on lahjojen antamisen aikaa. On vaikea ajatella joulua ilman lahjoja, koska jouluun nyt vain kuuluvat lahjat ja kaikenlainen tohina niiden ympärillä? Vai kuuluuko?

Joulu on monelle ihana rakkauden alusta, joka sallii ja jopa kehoittaa meitä osoittamaan välittämistämme konkreettisesti. Saatamme vahingossa jopa niputtaa rakkauden ja lahjat samaan pakettiin ja erehtyä ajattelemaan, että joulu ilman lahjoja ei ole myöskään aitoa välittämistä?

Entäpä jos ihmisellä ei ole varaa ostaa lahjoja? Entä jos hän miettii vain, riittävätkö rahat edes jouluruokaan. Miten saada joulusta silti joulu?

Jollain toisella puolestaan saattaa olla syvä arvonäkökulma aineellisiin lahjoihin: ”Älä osta turhaa, lopeta ylikulutus, ajattele luontoa.”

Miten olla joulun henkeä uskottavasti ilmaiseva ilman lahjapapereiden rapinaa ja ruusukkeiden kimallusta?

***

Olen usein lahjoja antamalla hakenut arvoa myös itselleni. Olen ollut ansaitsemassa olemiseni oikeutusta anteliaisuudella. Hyväksyn silti ihmisyyteni ja sen, että välillä annan enemmän ilolla ja vilpittömin mielin ja toisinaan taas enemmän ulkopuolisten sääntöjen ohjaamana.

On kuitenkin hyvä ja tärkeää miettiä, onko jokainen lahjapaketti tarpeellinen, tapahtuuko jotain pahaa, jos sitä ei hanki?

On hyvä kuulostella, miltä tuntuu itsen sisällä, jos päättää, ettei hankikaan lahjoja tai ainakin vähentää niiden määrää. Mitä silloin tulee tilalle?

Huutaako sisin, että olen huono, itsekäs, ehkä jopa kitsas ihminen. Vai voiko tuon huudon alta löytää jotain muuta? Jotain aidompaa ja sallivampaa ihmisyyttä? Ja voiko lahjan nähdä laajemmin?

***

Arvostan lahjoja. Olen iloinen, kun saan sellaisen. Mutta kuten jo sana ”lahja” itsessään kertoo, se on saatu ilman omaa työtä ja vaivaa ja jotain ylimääräistä hyvää, yllätyksellistäkin. Ja se voi olla muutakin kuin tavaraa, tai rahalla saatavaa.

Tärkeintä on, että ihan jokainen meistä ymmärtäisi lahjan arvon itsessään. Se on jotain, joka tulee jonkun muun toimesta kohdallesi, heidän ponnistuksellaan ja siksi se on lämmin ajatus näkyvänä – parhaimmillaan.

Me teemme oman osamme vastaanottamalla saamamme lahjat ilolla ja hyväksynnällä.

Mitä enemmän opimme arvostamaan saamiamme lahjoja, sitä tarkemmin alamme miettiä myös itse antamiemme lahjojen merkitystä ja myös tarpeellisuutta, sillä pikkuhiljaa opimme näkemään olennaisen ja olemaan kiitollisia aina vain pienemmistä asioista.

Mutta on suuriakin lahjoja ja elämä on ehkä se suurin niistä? Elämä on kuin kaikki lahjat yhteensä, tuoden eteemme lukemattoman määrän niin pienempiä kuin isompiakin ilmaisia lahjoja. Päivästä päivään.

Parhaat lahjat eivät lopultakaan ole niitä, jotka on piilotettu kimalteleviin käärepapereihin. Ne ovat vasta toiseksi parhaita ja vain vertauskuvia.

Sinä olet lahja ja jo pelkkä hymysi voi olla jollekin lähellä olevallesi tämän joulun paras lahja.

Toivon sinulle tänä jouluna jouluostosmatkaa myös Hymymyymälään, siihen joulun aidoimpaan lahjaputiikkiin!

***

HYMYMYYMÄLÄSSÄ

hyvän mielen asemalla
tarjotaan taas ilotuotteita
hymypaketteja ja
onnellisuusomenoita

tartu hetkeen ja
pieneen onneen, siihen
hennoimpaan
kädessäsi siitä versoaa
juuri sinulle sopiva
onnenpuu

Matkakumppanit

2022-10-26T14:37:00+03:00

Elämän aikana kohtaamme kanssakulkijoita, jotka viipyvät rinnalla vain hetken tai sitten pidemmän aikaa. He voivat olla unelman tietäsi edellä tasaiseksi tamppaavia tai jopa tienraivaajia. He auttavat ja näyttävät valoa kohti omaa erityistä tietäsi, johon ehkä käännyt tultuasi riittävän vahvaksi; kun olet valmis raivaamaan tietäsi ihan itse lopullisen päämääräsi jo pilkottaessa näköpiirissä.

Jotkut taas ovat vain hyvää matkaseuraa, antaen siten keveyttä ja iloa matkantekoon. He eivät ole yhtään sen arvottomampia, sillä keveys ja asioiden jakaminen ilossa ja innostuksessa luo kiitollisuutta siitä, mitä on nyt. Se on hyvin olennaista unelman tiellä. Ilo ja kevyen turvallinen olo antaa askelille kuin siivet. Nuo siivet auttavat luottamaan ja näkemään, että elämä on kaunis, joskus hupaisakin matka, jolla naurua ei kannata säästellä. Nämä matkakumppanit ovat auttamassa sietämään epämukavuutta ja harha-askelia.

Jotkut matkakumppaneistamme puolestaan ovat hiomassa särmiämme, opettamassa kärsivällisyyttä ja hyväksyntää, rakkaudesta puhumattakaan. He ovat niitä tärkeimpiä ja usein myös haastavimpia opettajiamme.

Olennaisinta matkakumppaneiden kanssa on muistaa, että olemme yhdessä tässä ja nyt. Emme voi palata menneeseen, odottaa toisiltamme ehkä samaa kuin ennen, koska polkumme etenee koko ajan ja me muovaudumme sen myötä.

Joskus polkumme erkaantuvat niin kauas toisistaan, että emme voi enää jatkaa yhteistä matkaa. Kevyt rupattelumme tai syvä yhteisymmärryksemme muuttuu huudoksi, koska emme pysty kaukaa kuulemaan toisiamme. Silloin voi olla parasta sanoa hyvästi, tai näkemiin.

Meillä oli hetki yhteistä matkantekoa, opettavaista ja kenties onnellistakin, mutta kun aika on kypsä, usein on vain käännyttävä omalle tielleen. Sitä saa surra, mutta ei välttämättä tarvitse, jos ymmärtää, että jokaisen on kuljettava omaa tietään ja joskus tiet vain jossain kohtaa lopullisesti erkaantuvat.

Se ei ole väärin tai epäonnistumista, se on luonnollista kasvua ja muutosta.

EN SURE

emme me toisiamme
menneisyydestä löydä nyt
se vain erottaa meidät
ei se että olisimme muuttuneet liikaa

en sure vieläkään

tästä alkaa uusi matka
ja meidän täytyy nyt erota
tässä risteyksessä

käännyn vasemmalle, sinä oikealle
molemmilla edessään hyvä tie

en siis sure
olihan meillä aikamme

Naamion alla olet sinä

2022-10-10T15:01:00+03:00

Oletko leikkinyt naamioleikkejä? Naamioleikit ovat aikansa mukavaa viihdettä. On hauskaa olla joku muu, tai olla peräti täysin tuntematon. Kasvoilla voi olla se aina hymyilevä naamio, tai alati mystinen tyyneys tai ihan kaikelle ja kaikille irvistävä pellenaamari. Naamioita on paljon ja joka lähtöön. Jokaiselle löytyy ihan varmasti tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva uusi naamio, jonka takana voi rauhassa piilotella ilman, että aidot tunteet näkyisivät ja pilaisivat ”tunnelmaa”.

On naamioita, jotka pyytävät rakastetuksi tulemista olemalla aina lempeitä ja ystävällisen näköisiä. On naamioita, jotka katsovat ylimielisin ilmein kaikkea tietäväisesti haluten kertoa, että minä tiedän, koska tieto on valtaa - epävarmuus ei. On naamioita, jotka näyttävät aina vihaisilta, jotta kukaan ei tulisi liian lähelle ja kenties pääsisi kurkistamaan naamion alle. Jokaisella naamiolla ihminen lopulta kuitenkin vain pyytää rakkautta.

Mitä ovat sinun naamiosi, sillä naamioita voi olla useita? Niitä vaihtelemalla voi valita, mitä ryhmää milloinkin haluaa vältellä, tai mihin ryhmään kuulua.

Haluamme kaikki tulla nähdyksi, mutta ehkä vielä enemmän haluamme tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi.

NAAMARIT

Ei kukaan pakota naamareita

riisumaan - sielu vain huutaa

vapautustaan

Yksinäisyyden peitto

2022-10-08T14:36:00+03:00

Meille puhutaan ja painotetaan julkisuudessakin paljon yksinäisyyden vaarallisuutta. Yksinäisyys eristää, muokkaa, lannistaa ja lopulta jopa tappaa. Näin voi ollakin, jos ihminen ei erota yksin olemista ja yksinäisyyttä toisistaan. Yksinäisyys on nimittäin tunne. Yksin oleminen puolestaan on vain olemista omassa seurassaan, eli se ei ole tunne vaan olemisen tila.

Ihminen on yksin, eli olemisen tilassa periaatteessa aina. Toisten kanssa harrastaessa, keskustellessa, työskennellessäkin ihminen on yksin, omassa erityisen näkemisen kuplassaan. Toisinsanoen, hän on aina vain oman maailmansa ja siitä tekemänsä tulkinnan varassa suunnistamassa.

Kukaan meistä ei voi elää muuta kuin omaa elämäänsä, omaa näkökulmaansa, omaa heijastustaan elämästä, sen ymmärryksestä. Onkin ensiarvoista päivittää maailmankuvaansa aika ajoin ja tutkia itseään, ajatuksiaan ja arvojaan.

Voimme yrittää ymmärtää muita, asettua heidän asemaansa, mutta emme koskaan kykene aidosti näkemään heidän silmillään hetkeä kauempaa. Menneisyytemme erilaisuus estää sen. Siksi on tärkeää keskittyä siihen ainoaan, mihin voimme vaikuttaa – omaan tulkintaamme elämästä ja itsestämme. Sitä kautta opimme hyväksymään erilaisuutemme ja ”yksinäisyyden” polun osana ihmisyyttä ja kasvua itsemme tuntemisen äärelle.

Yksinäisyys on tunne, mutta onneksi tunteet eivät ole oikein tai väärin. Niille vain annetaan usein liikaa valtaa ja niiden viesteihin uskotaan kyseenalaistamatta tai tutkimatta niitä tarkemmin. Yksinäisyys tunteena on kuitenkin erityisen kipeä, koska sen lähtöajatus on hylkääminen. Mutta kuka meidät lopulta voi hylätä pahimmin? Vain me itse.

Jos annat yksinäisyyden tunteelle liiallisen vallan, annat sen kertoa itsellesi, että olemisesi arvo riippuu muista. Sehän ei ole totta. Sinä olet sinä yksin tai yhdessä, eikä olemisesi arvo riipu muiden reaktioista tai läsnäolosta. Me yhdistymme toisiimme nimenomaan yksinolon kokemuksen kautta. Tajuamme alitajuisesti, että katsomme jokainen erilaista elokuvaa maailmasta ja juuri siksi olemme yhtä aikaa uniikkeja ja samalla kuitenkin hyvin samanlaisessa tilanteessa, samassa veneessä ihmiskuntana.

Me jokainen hapuilemme etsien totuutta ja yhteyttä, joka asuu lopulta kaikkien tulkintojemme pohjalla. Rakkaudessa ja hiljaisessa ytimessämme. Siellä ei ole yksinäisyyttä. Ei erilaisuutta.

On sinun päätettävissä, valitsetko yksinäisyyden näkösuojan vai yksinäisyyden tutkimusmatkan itsesi lähteille ja aitoon näkemiseen?

NÄKÖSUOJA

Valitsin yksinäisyyden

vai valitsiko se minut?

Ehkä kumpaakin,

ympärilläni se riippuu

kuin tiheä verkko.

Kudottu sekunnin silmukoista,

kirjottu tunti tunnilta

päivien peitteeksi,

vuosien viitaksi,

jotten näkisi