Kävin Jodi Bieberin valokuvanäyttelyssä Real Beauty, muotokuvia etelä-afrikkalaisista tavallisista naisista alusasuissa omassa ympäristössään. Alusasut siksi, koska näyttely on tavallaan vastaisku muotimaailman luomalle kuvalle "täydellisestä" naisesta, jonka olemuksessa ei näy virheen virhettä, jonka jokainen kurvi on täydellisen oikean muotoinen ja jonka iho on pelkkää hohtoa ja siloisuutta. No, elämä on hiukan erilaista todellisuudessa, sen me jokainen tiedämme katsomalla peiliin milloin tahansa. Ainakin itsellä selluliitti ja katkenneet verisuonet siellä täällä, makkaroista nyt puhumattakaan, saavat hulluuden partaalle välillä. On pakko juosta bodypumpissa ja kuvitella, että se poistaa vanhenemisen ja ihmisyyden merkit kehosta. Ei se poista. Aika on julma ihmisen keholle ja se on asia, mikä on vain kaikessa karuudessaan hyväksyttävä. Henkinen puoli rakastaa aikaa ja kokemuksista oppimista, mutta keho ei...se näyttää vain kärsivän. 

Nuo kuvat saivat minut silti todella hyvälle tuulelle. Nuo naiset, kaikkine luomineen, makkaroineen, raskausarpineen ja selluliitteineen olivat KAUNIITA ja uskalsivat myös olla... (ja nyt alkaa itkettää). Itse en ole uskaltanut olla kaunis minuna, fyysisesti. Ja haluan uskaltaa, siksi jaankin epätäydellisen karaokeversioni ihanasta rakkauslaulusta How Deep is Your Love. Tämä on vain pieni alku kohti kehon epätäydellisyyden hyväksymistä. Lähdetään nyt varovasti liikkeelle äänihuulista. :) Sitten hiukan myöhemmin saatan esitellä itseni pikku pikku bikineissäkin...haha. No en nyt sentäs tällä areenalla, mutta ei sitä tiedä, mihin minä vielä rohkeudessani yllän. 

 

;feature=channel_video_title