Emme voisi elää täällä maapallolla ilman auringon tuottamaa energiaa ja lämpöä.
 
Ilman tuota energiaa kasvit eivät kasvaisi, ilman lämpöä paleltuisimme kuoliaaksi. Joskus auringonlämpöä voi tosin olla liikaakin, se polttaa ja vahingoittaa. Se pakottaa hakemaan suojaa, varjoa ja viileyttä. Puut antavat suojaa, mutta eivät kasvaisi vähäisessä aurinkoenergiassa tarpeeksi suuriksi tuottaakseen riittävää varjoa ja suojaa muulle luonnolle.
 
On saatava tasapaino valon ja varjon, kylmyyden ja lämmön välille, jotta voisi hyvin. Ja niin lämpöön kuin kylmyyteenkin voi myös tottua.
 
Kun puhumme rakkaudesta runollisesti, käytämme usein lauseita: Hän toi valon tullessaan. Tai hän oli kuin aurinko, joka valaisi kaiken. Hänessä on jotain outoa lämpöä, joka saa tuntemaan itsensä rakastetuksi.
 
Jos ihminen on jäänyt vajaaksi rakkauden kokemukselle tai turvalle jo varhain, hän saattaa kasvaa rakkauden suhteen joko välinpitämättömäksi, sitä alati etsiväksi tai vain kykenemättömäksi sitä vastaanottamaan, vaikka sitä tarjottaisiin kultalautasella. Kyseessä on niin outo asia, ettei sitä tunnista, tai niin pelottavaa, ettei sitä uskalla edes ajatella. Tämä siksi, koska aito Rakkaus pitää sisällään muutoksen - muuttavan voiman, energian, joka alkaa kasvattaa ihmisestä suurempaa, muita suojaavampaa, vakaampaa ja näkyvämpää.
 
Moni saattaa tietämättään haluta epävakautta, riitaa ja jatkuvaa jännitettä elämäänsä. Sitä halutaan, koska paremmasta ei ole tietoa ja kaikkea poukkoilevaa elämäntapahtumaa saatetaan pitää oikeana elämänsisältönä. Paljon tapahtuu ympärillä ja tunnetasollakin, mutta tapahtuuko lopulta syvimmässä itsessä paljoakaan? Rakkaudesta voi olla lähinnä romanttinen kuva, joka liittyy usein parisuhdetoiveisiin tai yleensäkin ihmissuhteisiin, joissa pääpiirteenä on vastavuoroisuuden toive.
 
Kun alkaa havaita Rakkautta, aitoa ja oikeaa, voi ensimmäinen reaktio olla pakeneminen ja selän kääntäminen. Kovuuden kilven kiillottaminen tuntuu turvalliselta, koska kyseessä on jotain, joka mullistaa ja muuttaa. Silloin ihminen voi toivoa auringonpimennystä, koska hän ei ole tottunut valoon. Hänen silmänsä ovat valonarat, toisin sanoen, ne ovat rakkaudenarat.
 
Kyseessä on prosessi, joka vie pois entisestä. Se vie johonkin, missä saa olla haavoittuva, missä saa olla ihminen ja samalla voi silti kasvaa itseään suuremmaksi. Se on asia, mitä on vaikea sanoilla selittää ja käsittää. Se on prosessi, joka ei useinkaan ole tuskaton. Päinvastoin, se voi olla suurinta tuskaa, jota voi tuntea henkisesti, koska ihmisen identiteetti ja entinen, tuttu ajatusrakennelma on vaarassa murentua.
 
Mutta ei ole pelättävää, koska Rakkaudessa ei ole pelkoa. Välivaiheissa ja vastustamisessa sitä kuitenkin on yllin kyllin. Ei haittaa, sillä Rakkaus jaksaa kyllä odottaa, että luovun pelosta ja astun valon tielle.
 
AURINGONPIMENNYS
 
rakkautta niin paljon
jossain muualla
jossain lähellä
kosketusetäisyydelläkin
 
ja minua polttaa taas kaipuu
kääntää sieluni selkä
ja unohtaa rakkauden outo veto
 
muistaa kovuuteni hellä turva
joka ei vaadi muutosta
ei lyö tietoisuuden tikareilla
suoraan sydämeen
 
mutta kun muurista vain palat
putoilevat itkien pois ja
valo häikäisee kipeästi
 
en voi enää muuta kuin toivoa
auringonpimennystä