Meille puhutaan ja painotetaan julkisuudessakin paljon yksinäisyyden vaarallisuutta. Yksinäisyys eristää, muokkaa, lannistaa ja lopulta jopa tappaa. Näin voi ollakin, jos ihminen ei erota yksin olemista ja yksinäisyyttä toisistaan. Yksinäisyys on nimittäin tunne. Yksin oleminen puolestaan on vain olemista omassa seurassaan, eli se ei ole tunne vaan olemisen tila.
Ihminen on yksin, eli olemisen tilassa periaatteessa aina. Toisten kanssa harrastaessa, keskustellessa, työskennellessäkin ihminen on yksin, omassa erityisen näkemisen kuplassaan. Toisinsanoen, hän on aina vain oman maailmansa ja siitä tekemänsä tulkinnan varassa suunnistamassa.
Kukaan meistä ei voi elää muuta kuin omaa elämäänsä, omaa näkökulmaansa, omaa heijastustaan elämästä, sen ymmärryksestä. Onkin ensiarvoista päivittää maailmankuvaansa aika ajoin ja tutkia itseään, ajatuksiaan ja arvojaan.
Voimme yrittää ymmärtää muita, asettua heidän asemaansa, mutta emme koskaan kykene aidosti näkemään heidän silmillään hetkeä kauempaa. Menneisyytemme erilaisuus estää sen. Siksi on tärkeää keskittyä siihen ainoaan, mihin voimme vaikuttaa – omaan tulkintaamme elämästä ja itsestämme. Sitä kautta opimme hyväksymään erilaisuutemme ja ”yksinäisyyden” polun osana ihmisyyttä ja kasvua itsemme tuntemisen äärelle.
Yksinäisyys on tunne, mutta onneksi tunteet eivät ole oikein tai väärin. Niille vain annetaan usein liikaa valtaa ja niiden viesteihin uskotaan kyseenalaistamatta tai tutkimatta niitä tarkemmin. Yksinäisyys tunteena on kuitenkin erityisen kipeä, koska sen lähtöajatus on hylkääminen. Mutta kuka meidät lopulta voi hylätä pahimmin? Vain me itse.
Jos annat yksinäisyyden tunteelle liiallisen vallan, annat sen kertoa itsellesi, että olemisesi arvo riippuu muista. Sehän ei ole totta. Sinä olet sinä yksin tai yhdessä, eikä olemisesi arvo riipu muiden reaktioista tai läsnäolosta. Me yhdistymme toisiimme nimenomaan yksinolon kokemuksen kautta. Tajuamme alitajuisesti, että katsomme jokainen erilaista elokuvaa maailmasta ja juuri siksi olemme yhtä aikaa uniikkeja ja samalla kuitenkin hyvin samanlaisessa tilanteessa, samassa veneessä ihmiskuntana.
Me jokainen hapuilemme etsien totuutta ja yhteyttä, joka asuu lopulta kaikkien tulkintojemme pohjalla. Rakkaudessa ja hiljaisessa ytimessämme. Siellä ei ole yksinäisyyttä. Ei erilaisuutta.
On sinun päätettävissä, valitsetko yksinäisyyden näkösuojan vai yksinäisyyden tutkimusmatkan itsesi lähteille ja aitoon näkemiseen?
NÄKÖSUOJA
Valitsin yksinäisyyden
vai valitsiko se minut?
Ehkä kumpaakin,
ympärilläni se riippuu
kuin tiheä verkko.
Kudottu sekunnin silmukoista,
kirjottu tunti tunnilta
päivien peitteeksi,
vuosien viitaksi,
jotten näkisi
Kommentit