sunnuntai, 22. heinäkuu 2018

Lämmön tuomaa

_DSC8401_filtered-004.jpg

(kuva Oulun Nallikarista)

Tämä lämpö on ollut aivan ihanaa, siitäkin huolimatta, että se välillä on ollut hiukan liiankin polttavaa. Mutta miettikää...ei tällaista pitkäaikaista helleaaltoa ole niin usein. Ymmärrän toki, jos se joillekin on liikaa. Varsinkin vanhuksille ja tietyistä perussairauksista kärsiville. Mutta itse vaan nautin, vaikka vietänkin usein sen kuumimman ajan sisällä kotona vaikkapa vain virkaten tai valokuvia muokaten. Tykkään mennä ulos oleskelemaan vasta illalla, kun olen muutenkin iltaihminen. Toki hyvin varhaiset aamut olisivat tässä säässä myös elämys, mutta itselleni se tarkoittaisi läpi yön valvomista. Ehkä senkin vielä teen jossain vaiheessa. Pääsehän sitä sitten nukkumaan sen jälkeen.

Olen miettinyt tässä lämpöaallon keskellä, miten ihanaa olisi muuttaa johonkin lämpimään. Sellaiseen ei liian lämpimään, mutta jossa olisi pääosin kohtuullisen lämmintä. Viileääkin saisi olla, mutta ei mitään paukkupakkasia. Ei edes välttämättä lunta, vaikka lumesta tykkäänkin. Mikähän paikka se voisi olla? Keski-Eurooppa? Ranska? Saksa?

Olen käynyt Ranskassa pari kertaa. Eka kerta oli semmonen läpi Euroopan ajelu ja pysäkki oli Ranskan eteläosassa, en muista paikan nimeä. Olin silloin nuori, raskaana ja meillä oli lauluryhmän kanssa esiintyminen eräässä hengellisessä tapahtumassa. Se oli mielenkiintoinen matka. Ajeltiin neljän hengen porukalla vuokra-autolla Etelä-Ranskaan ja takaisin. Reissu kesti kaksi viikkoa. Nyt en ehkä lähtis...oli liian nopea käynti. Otti voimille. Mutta tulipa ajeltua autobaanoilla 160km/h. Oli aika haipakkaa. Ja Italiassa autokulttuuri meinasi tappaa meidät. Olin ilmeisesti liian hidas tai jotain, mut joku musta urheiluauto kieppasi moottoritiellä eteeni ja jarrutti edessäni niin, et meinasin törmätä siinä hurjassa vauhdissa siihen...meinasin kuolla säikähdyksestä ja niin koko muukin porukka. Vieläkin muistan sen, kuinka tärisin, kun jouduin menemään huoltoaseman pihalle rauhoittumaan. Se oli ehkä koko reissun ikävin tapahtuma. :(

Olen käynyt myös Pariisissa. Se oli v.1996. Valmistuin sairaanhoitajaksi ja teimme oppilaiden kanssa valmistumisen kunniaksi matkan sinne. Se kesti viikon ja oli kyllä elämys. Kuvitelkaa Notre-Dame ja sen kellojen ääni. Ok, ei sitä voi kuvitella. Mutta minä olen kokenut sen. Kävelimme hotellilta katsomaan kyseistä kirkkoa ja sitä lähestyessä kuului kirkonkellojen ääni - ääni jota en osaa kuvailla. Kumeat, mystiset kellot soivat epätahtiin, mutta kuitenkin täysin oikein ja kun samalla eteen avautui yksi maailman kauneimmista ja mahtipontisimmista kirkoista, olo oli sanaton. Se elämys oli kuin jostain eri maailmasta. Oikeastaan koko Pariisi oli eri planeetalta.

Iso elämys oli sekin, kun menin metrolla Pariisin uuteen kaupunkiin. Olin jo monta päivää kierrellyt vanhassa, upeassa, mitä mahtavimpien rakennusten täyttämästä kaupungissa ja sitten menin uuteen kaupunkiin. Silloinkin koin, että nyt minut vietiin jonnekin ihan eri maailmaan. En osaa selittää niitä suuria tunteita, mutta olin pelkästään mykkänä siitä näkymästä. Uusi kaupunki oli kaunis. Se modernius kaiken vanhan ja koristeellisen ihmeyden jälkeen oli niin koskettavaa. Jotenkin raikastavaa.

Mutta ei sen enempää matkailusta. Kesä ja suuri lämpö on vain tuonut kaipuun muuttaa jonnekin lämpimään.

 

perjantai, 20. heinäkuu 2018

Miehet auringonlaskussa

Sain pongattua parin mieshenkilön kommunikaatiohetken Nallikarin auringonlaskussa.

Komean miehen siluetti auringonlaskussa...onko parempaa ja vielä kun kuvaan taltioitui tunneilmaisuakin.

_DSC8390_filtered.jpg

 

keskiviikko, 18. heinäkuu 2018

Maton virkkaus - lasten leikkiä

Virkkasin tyttärelle pienen maton kylppäriin. Koko 60x90. Oli helppoa kuin heinänteko, eli ei ihan mutkatonta aloittelijalle. Periaatteessa täysin yksinkertaista, mutta kuitenkin...niin...huomasin, että itsessa asuva suurpiirteisyys ja taiteellinen vapaus ei sovi virkkaukseen silloin, kun sitä vasta aloittelee. Huomasin jossain vaiheessa, että silmukkaluvun laskeminenkin on ihan järkevää, jopa käytännöllistä pitkin matkaa. No, nyt matossa on vaihteleva määrä silmukoita eri kerroksessa, mutta ei pahasti. Pahempi oli virkkaamani kaulaliina, jossa huomasin vasta loppumetreillä, että se oli vain levennyt ja levennyt...oli pakko purkaa puoliväliin ja ottaa perfektionistisempi asenne mukaan työhön. Siitäkin huolimatta matto koki hiukan samaa ongelman toistoa. Sätin itseäni eilen ja ajattelin, etten taida osata tehdä mitään kunnolla, mutta nyt ajattelen, että osaan kyllä vaikka ja mitä, mutta olen vain kärsimätön luonne. Haluan nopeasti valmista ja sillä on seurauksensa, jotka on vain kestettävä tai sitten on opeteltava kärsivällisyyttä...arghh...

Mutta virkkaaminen on niin kivaa. Seuraavaksi teen koreja lahjaksi pojalleni ja hänen vaimollensa uuteen kotiin. Jee!

_DSC8243_filtered%20%282%29.jpg

maanantai, 16. heinäkuu 2018

Talviturkki heitetty

Eiliseen kirjoitukseeni viitaten, lämmintä piisaa ja uskokaa tai älkää, vuosikymmenten luonnonvesivälttelyn jälkeen minun oli ihan PAKKO tänään mennä Nallikarissa mereen uimaan. Olen yleensä sellainen rannan tuntumassa nautiskeleva, hikoilusta kai jotenkin masokistisesti nauttiva tyyppi, mutta jotain on tapahtunut. Olen muuttunut. Olen normalisoitumassa! :D

Olin köllötellyt Nallikarin rannalla jo aika kauan, mutta sitten jostain syystä menin kokeilemaan veden lämpöä. Se näytti niin kutsuvalta ilta-auringossa ja tuuli toi mukavan kokoisia aaltojakin rantaan. Vesi oli enemmän kuin lämmintä, se oli melkein kuin pulahtaisi lasten uima-altaaseen uimahallissa. Siis todella lämmin, lempeä vesi. Lähdin kahlaamaan, minulla oli sortsit, nostelin niitä ja toivoin salaa, että minulla olisi uimapuku tai olisin jopa ilkosillasi. Kävelin niin syvälle kuin pystyin ilman, että vaatteeni kastuivat. Palasin rannalle, pohdin hetken, enkä lopulta voinut vastustaa kiusausta, vaan menin vaatteet päällä takaisin ja uin, no ainakin yritin, mutta jotenkin en osannut. En tiedä, johtuiko merivedestä, en nimittäin ole KOSKAAN aiemmin uinut meressä. Tämän sanominen ääneen on jollain tapaa noloa. Olenhan käynyt Kanarialla ja Kreetalla? Miksen ole uinut meressä. Miksen ole koskaan uinut Nallikarissa? Miksi, oi miksi?

Uiminen oli siis vaikeaa, olihan siellä toki aaltojakin aika paljon. Uimisesta lopulta viis, pulikoin kuin pieni lapsi, enkä olisi halunnut tulla koskaan pois. Mikä ilo, mikä elämys, mikä armollinen meren syli. Huomenna uudelleen ja otan ystävänkin mukaan. Veden lämpö toi mieleen lapsuuden rantaleikit ja järviveden lämmön kuumana hellekesänä.

Huumaavaa on Oulun kesä ja uudet kokemukset. :) Vielä tässäkin iässä voi kokea jotain kuin ensimmäistä kertaa. Ja olihan se melkein sitä. Jollain lailla tunsin itseni tosi nuoreksi, jopa hehkeäksi siinä märkä t-paita päällä. :) Ehkä se oli vain tunne, mutta mukava silti. Kesä nuorentaa.

 

sunnuntai, 15. heinäkuu 2018

Lämmintä kesää

_DSC7351%20%282%29.jpg

 

Jep, lämpöä on riittänyt ja ilmeisesti jatkuu vaan. Olen kyllä nauttinut, nauttimalla nauttinut. Hyh, tulipa jotenkin likainen olo edellisestä lauseesta...mut hei, en ole tehnyt kuitenkaan mitään likaista vaan pelkästään puhtoisia, hyvin mukavia asioita.

Eilen menin Nallikariin, se on meidän hienoin ranta ja ehkä eniten koskaan osasin arvostaa ja iloita, jopa "nauttia" sen upeudesta. Ilmahan oli jotain unbelievable...käsittämättömän lämmintä ja suloista. Aluksi istuin puun varjossa lukien kirjaa enkeleistä tai ihmisistä, joilla oli ollut enkelikokemuksia. Kirja oli jotenkin naiivi, mutta samalla se lohdutti minua. Kuuntelin siinä samalla myös yhtä perhettä, jossa puhuttiin englantia ja suomea. Lapsi osasi molemmat kielet, se oli minusta hienoa. Jäin sitä ihan ihailemaan. Kaksikielisyys ihan lapsesta asti on mahtava asia.

Sitten kyllästyin (olen lyhytjännitteinen toisinaan) ja lähdin kohti jäätelökojua. Hirveä jono, mutta sujuva. Sain jälleen (ja taas) upean kokemuksen. Jäätelö, parasta herkkua kesäisin ja mikä ympäristö... unbelievable...again. Minustakin kehkeytyy kohta kaksikielinen tätä menoa. Mutta se ranta, sulava jäätelö kupissa, lauhkea, ihana tuuli mereltä...kuvitelkaa...olin ihan onnessani. Jotenkin epätodellinen tunnelma.

Mutta, ei se tähän loppunut! Jäätelön syötyäni käveleskelin hitaasti pitkin rantatietä ja hiukan ennen rantaravintolaa päätin piipahtaa ulkokuntosalilla. Hyvin pienellä ja vaatimattomalla, mutta silti. Tein siinä kehonpainolla vetoja käsillä (oli yllättävän raskasta?) ja sitten jaloille ja kyljille jotain ihme keinunta juttuja. Ne ei tuntuneet sitten yhtään missään, mutta olen ihmetellyt käsien kipeyttä ja kas! Nyt juuri hoksasin, että se omalla kehonpainolla tehty harjoitus taisi tuottaa tulosta. :D

Olin zen-meiningissä totaalisesti ja valuin hitaasti kohti Nallikarin rantaravintolaa. Kävin vessassa ja ostin pienen viileän juoman ja etsiydyin ravintolan ulkoterassin kaukaisimpaan nurkkaan. Mutta mikä nurkka se olikaan!! Siellä kävi lempeä tuuli ja näköalana oli meri ja Nallikarin ihana majakka. Tunsin olevani ulkomailla jossain Kanarialla tai Kreetalla (noissa on tullut käytyä). Olin ihan et mitä, miten voi olla näin ihana paikka, tuuli, tuuli...tarvitsen tuulta ja siellä sitä oli. Lämmin, maailman lämpimin ja lempein tuuli hyväili minua ja jossain kohtaa ajattelin olevani ehkä taivaassa. Ostin toisen pienen juoman...nostin jalat tuolille ja retkotin siinä kuin liiallisen onnen ravistelema puolikuollut elämän matkalainen. Ihanaa, eikä onneani juurikaan koetellut edes juomaani eksynyt pörriäinen, jonka tähden jouduin kaatamaan juomasta "leijonan osan" maahan.

Juoman maahan kaataminen aiheutti kuitenkin sen, että päätin jatkaa matkaa. Lähdin tutustumaan toiseen rantaan, koirien rantaan. En omista koiraa, mutta ystäväni omistaa, joten hänen puolestaan katsastin erään koirarannan. Siitä pyrähdin Toppilan uuteen K-marketiin (ihan kuin olisi eri kaupungissa) ja ihmettelin se suuruutta ja hienoutta. Ilta ei ollut vielä taputeltu, vaan siirryin Tuiran uimarannalle. Siellä kuvailin ihmisiä tai heidän päitään vedessä. Yleensä valokuvaan, jos kamera on mukana. Aurinko jaksoi vielä porottaa, joten siirryin siitä vielä Torinrantaan nauttimaan auringonlaskusta.

Sitten eksyin vielä Jumprupubiin ja sain otettua mukavia kuvia Emilia Aarniosta hänen keikallaan.

Eksyin illalla vielä kotiinkin ja ajattelin, että kylläpä tuli nautittua kesäpäivästä ihan olan takaa.

Kyllä, rakastan lämpöä yli kaiken. Siksi ja sille omistan tämän pienen kirjoituksen eräästä illasta Oulun huumaavassa kesässä. <3