torstai, 15. marraskuu 2018

Kihelmillä äänen voimasta

Oi pojat. Tämä vanha biisi sai mut tänään ihan kihelmille. Kuulin ihan vahingossa autoa ajaessa radiosta tän vanhan, tavallaan tutunkin biisin. Menin niin kananlihalle, että ei ole tosikaan. Olin päästä kantapäähän asti kihelmillä. Ihanilla sellaisilla. Mitä edes on kihelmät??

Ehkä se on mun keksimä uusi nimi kylmille väreille, tai pikemminkin niille rakkauden väreille, mitä syntyy, kun kohtaa jotain ihan mahtavaa. Toki kihelmöinti on kaikille tuttu juttu, joten en ole keksijä kuitenkaan. Mutta tää biisi kuitenkin on jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Kiitos tästä vanhasta, mutta aina niin uudesta biisistä, joka sai mut kokemaan jotain "melkein" uutta. Ei uutta, mutta unohtunutta mahtavuutta <3

Tässä biisissä se, mikä ensin sai mut kihelmille oli laulajan ÄÄNI. Ihan uskomaton, niin upea. Kuuntelen nytkin ja ihan sama fiilis. Mutta toki tää biisi kokonaisuutena on se juttu myös. Tähän biisiin on saatu koko laulajan persoona, ehkä jopa sen yläpuolella oleva henkinen osuus? En tiedä, mutta tässä biisissä on jotain suurta, todella valtavaa. <3

Tässäpä se:

Walking In Memphis by Marc Cohn

lauantai, 10. marraskuu 2018

Paluu menneisyyteen

Revolution Roulette. Niinpä. Oi niitä aikoja.

Tällä levyllä nuori Poets, ollen vielä uransa alussa, vaikuttaa hieman uhoavalta, mutta ah, niin ihanalla tavalla, viisautta unohtamatta. Levy on vahva, synkkä, vihainen, kyyninen, nokkela, herkkäkin, mutta samalla niin raikas, keveä ja syvällinenkin. Myös sydämellinen.

Tän levyn syntymisen aikaan en vielä tuntenut bändiä. Löysin heidät juuri tän levyn julkaisun "kynnyksellä". Ja löysin heidät nimenomaan juuri tän levyn biisien avulla ja kautta. Siksikin tämä levy tulee aina olemaan mulle se ykköslevy heidän tuotannossaan, jos niitä nyt joku pakottaisi laittamaan järjestykseen. Toki jälkeenpäin ilmestyneet levyt ovat monilla tavoin mulle rakkaita ja jopa enemmän henkilökohtaisen oloisia. Olenhan tuntenut bändin niiden syntymisen aikaan. Ollut tietoinen heistä, ollut keikoilla, ollut läsnä heidän "elämässään". Siksi niille levyille on syntynyt taholtani ihan oma tunnelmansa.

Mutta ehkä tällä Revolution Roulette- levyllä oleva vapaus henkilökohtaisuudesta antaa mulle pelkästään lapsenomaista iloa, ja vaikka levy on aika raskas musiikillisesti, niin samalla se tarjoaa tietyllä tavalla väylää purkaa jotain raskasta pois myös minusta.

Tässä oli tällainen lyhyt analyysi mielibändini kolmannesta albumista Revolution Roulette vuodelta 2008 - myllerryksen vuodesta omalla kohdallani. Elämä kääntyi ylösalaisin, ja sana "Rakkaus" alkoi saada ihan uutta syvyyttä tämän naisen elämässä. Syvyyden todelliseen ymmärtämiseen on silti mennyt kauan, monen monta vuotta, mutta turhaa se ei ole ollut kaikista itseluoduista kärsimyksistä tai muista hetkellisistä sokeuksista huolimatta - anteeksi vielä kerran niille, jotka sokeuteni hetkiin ovat joutuneet osallistumaan.

Suunta on kuitenkin ollut kohti valoa ja kohti laajempaa tietoisuutta. Kiitos siis kaikille kokemuksille, kiitos tälle bändille. Kiitos erityisesti Sinulle. <3

Revolution Roulette by Poets of the Fall

keskiviikko, 31. lokakuu 2018

Syksyistä hälinää

Tämähän on päiväkirja. Julkinen sellainen. Siksi kirjoitankin nyt ihan mitä sattuu, kuten päiväkirjaan on hyvä kirjoittaa.

Nyt on syksy, pimeä ja omalla tavallaan ankeakin. Tosin tänään, kun lähdin hakemaan kirjastosta varaamaani ihanaa kirjaa, nautin ilmasta. Se oli just niin mahtava kuin syyssää nyt vaan voi olla illalla.

Satoi pienesti, oli aika lauhaa ja ihan pimeää, asfaltti kiilsi katulamppujen valossa...eli törkeän täydellinen sää. Sitten meinasin kaatua, maassa oli liukkautta yllättäin. Se jääsade lie syynä? Siinä kohtaa ajattelin, et no huh...nyt pitää katsoa mihin astuu ja eritoten "miten" astuu. Sen jälkeen ei ollutkaan ihan niin kivaa, kun koko ajan mietin, et miten tässä nyt kävelis, ettei vaan kaadu ja loukkaa itseään. Mielessä pyöri myös tapaturmavakuutus, joka minulla on, mutta jonka ajattelin välillä lopettaa. Ajattelin siinä sitten kuitenkin; onneksi minulla on se. Toisaalta, odotanko, että kaadun ja loukkaannun tai ajan kolarin autolla? No en odota, mutta valmistaudun ja varaudun. Välillä se tuntuu siltä, etten luota elämän kantavaan voimaan. Mutta...ohan se niin, et kaikkea voi tapahtua...Ööh. Vaikea aihe, jopa henkinenkin. En jatka enempää siis siitä.

Kirja, minkä olin varannut kirjastosta, oli Eckhart Tollen Uusi Maa. Olen lukenut sen aiemminkin, mutta nyt tuli halu lukea se uudelleen. Tuli olo, että tätä minä nyt tarvitsen - taas. Se on paluuta, mutta myös eteenpäinmenoa. Se on sen havaitsemista, että minä tarvitsen tätä sanomaa, tätä henkistä tietä. Voin poiketa pois välillä, mutta yhä uudelleen palaan samoille lähteille.

Löysin myös kiinnostavan oppikirjan (kierrätyshyllystä), jep, oppikirjan. Tykkään tosi paljon lukea oppikirjoja. Tämän kyseisen kirjan nimi on "Vuorovaikutus auttamisen välineenä". Ajattelin, et hmm...tuosta lienee hyötyä ihan tavalliseenkin vuorovaikutukseen ja kuka tietää, milloin tarvitsen erityistaitoja jonkun tukemiseen tai vain itseni kannattelemiseen. Löysin siis ihan ilmaiseksi tällaisen hienon teoksen vuorovaikutuksesta ja toivon, että se sisältää tutkittua ja hyväksi havaittua tietoa asiasta. Kirja on kyllä vanha, vuodelta 1992...mutta ehkä osaan arvioida tietoa? Ja onko vuorovaikutus muuttuva juttu? Tuskin sinällään, mutta ehkä ihmisten muuttuessa tarvitaan joitain uusia keinoja. No, niitä ei tässä kirjassa ole, mut silti. Kiinnostava oppikirja "menneiltä" ajoilta, eli ajoilta jolloin itse opiskelin sairaanhoitajaksi.

Eli tällainen päivä tänään. Ei ihan koko päivän kuvailu, mutta osakuvaus. Täytynee joku päivä laittaa ihan koko päivä kirjaimiksi. Se, jos mikä tulee olemaan hauskaa. Itselleni ja teille.

 

keskiviikko, 31. lokakuu 2018

Pikkuruiset joulutöppöset

Tein pienet töppöset vauvalle. Ne muotoutuivat siinä niitä tehdessä lopulliseen ulkonäköönsä, eli niistä tuli lopulta joulutöppöset jouluvauvalle. Tuo perusmuoto oli sellainen tosi helppo malli, jonka löysin netistä. Tehdessä sitä en edes tajunnut, miten tästä muka töppönen tulee, mutta kyllä mä sitten jossain vaiheessa tajusin, et ahaa...Se oli niin helppo, ettei pää voinut uskoa, että siitä jotain jalkaan istuvaa voisi syntyä. :D Ajattelin, et tuolla samalla kaavalla voisin tehdä aikuistenkin tossuja. Just semmosta iisiä, ei tarvi paljoa ajatella mitään ja kaikki tapahtuu kuin itsestään. Toisaalta, sain minä virheitä aikaan tuohonkin malliin, joten ei se liian helppo ollut suinkaan, lähinnä tarkoitin, että se oli muodoltaan yksinkertainen.

Mulla löytyi varastosta noita sydänkuvioita, joita joskus olin harjoitellut tekemään ja purkamalla muutaman pikkujutun sain tehtyä myös nuo koristereunuksetkin samalla värillä. Ihanaa, et tulivat nyt käyttöön. Niistä tuli tuollaiset tonttutossukaiset. Tosi pienet, ehkä juurikin vastasyntyneen jalkaan sopivat tai vaikea arvioida, se jalkahan on niin pieni, et saattaa nuo mahtua pidempäänkin.

Perusmallin ohje löytyy tästä LINKISTÄ

_DSC9903%20%282%29.jpg

maanantai, 29. lokakuu 2018

Vauvajuttuja

Virkkailin tulevalle vauvalle vähän sitä ja tätä. Apua, en osaa ajatella itseäni mummina, mummona, isoäitinä ja miten häntä tai minua sitten kutsutaankin. Mutta toisaalta olen juuri mitä makeimmassa mummoiässä. En liian nuori, enkä liian vanha. Just sopivan ikäinen tähän duuniin. En oikeasti ole mitenkään hirveen, kauheen kamalan innostunut, en sellainen, mitä näkee vaikka joissain kotivideoissa, kun isovanhempi kuulee raskaudesta ja tulevasta lapsenlapsesta. Jotkut isoäidit menevät ihan sekaisin saadessaan kuulla asiasta. Kirkuvat ja hyppivät, melkein pyörtyvät. Itse olin vaan, et vau, onpa kiva juttu ja halaus päälle. :) Jotenkin se oli niin odotettavissa parin elämäntilanne huomioiden. Siksi en yllättynyt paljon.

Vähän pelottavaa tämä kyllä on, tulee uusi rooli taas elämään. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Minkälainen mummo haluan olla? Pitääkö roolisuoritus opetella vai meneekö se ihan omalla painollaan? Ja onko se edes mikään rooli. Ehkä itseäni pelottaa, että osaanko olla riittävän kiinnostunut, innostunut, rakastunko vauvaan, vai koenko vierautta. Olenko etäinen? Löytyykö minusta yhtään lämpöä ja osaanko olla esimerkki. Hui kauhia, niin paljon pelkoja ja epävarmuutta risteilee sisälläni.

Blogiani enemmän kahlanneet ymmärtänevät, miksi koen näitä tunteita ja ristiriitaisiakin oloja ehkä normaalia enemmän.

Ehkä pelkään jaksamistani ja kykyäni kokea elämäniloa uudesta tulokkaasta. Myös sekin, että oma äitini oli etäinen mummo, vaikuttanee minuun. Mutta ymmärsin äitiäni ja hänen elämänvaikeuksiaan. Enkä edes kovasti odottanut häneltä isovanhemmuutta. Mutta tuolla takaraivossa jyskyttää sellainen tunne, että ehkä itse olen myös etäinen, enkä toisaalta haluaisi olla ainakaan liian etäinen, mutta en myöskään halua tuppautua ja puuttua lasteni elämään. Sellainen tasapaino olisi hyvä. Monenlaisia tunteita nousee. Uskon kuitenkin, että asiat menee niinkuin pitääkin. Tuskin minusta tulee mitään "pullantuoksuista" mummoa, mutta toisaalta, kuka tietää. En myöskään KOSKAAN uskonut, et alkaisin virkata tulevalle lapsenlapselle ja että innostuisin siitä niin paljon, et virkkaan myös kaikkea muutakin. Ehkä olen kuitenkin vähän "höyrähtänyt" , mutta hyvällä tavalla. Tai ehkä haluan vain todistaa itselleni (ehkä muillekin), että kyllä minustakin mummomaisuutta löytyy. Vaikea sanoa, kumpi oli ensin, muna vai kana. :D Joka tapauksessa virkkailu on ollut tosi virkistävää ja tuonut elämääni jotain uutta ja kiinnostavaa. Kiitos siis tuleva vauveli, olet jo nyt muuttanut jotain minussa. <3

Laitetaan tähän loppuun jotain kuvia, mitä olen vauvalle virkannut. Suurin saavutus oli tuo vaaleanpunainen pörröpeitto. Siinä meni aika kauan. Tein toisenkin peiton, mutta en ollut siihen tyytyväinen. Nuo muut ovat sellaisia pienempiä, ehkä harjoituksenomaisia töitä. En löytänyt mistään virkkaamalla tehtyä kypärämyssyä vauvalle. No, sovelsin ja tein sen sitten siksak-kuviota apuna käyttäen. Piti kyllä käyttää ihan laskinta silmukkamäärien laskussa ja siltikin meni vähän sinne päin. Siihen tuli myös aika terävät kulmat päälaelle, joten laitoin sinne pikku tupsut. Lisäksi tuo alaosan sauma on aika joustamaton. Ymmärsin jälkeen päin, miksi tuota ohjetta ei virkkaamalla löydy, tai sitten se pitäisi tehdä jotenkin ihan toisin. Mutta hei...olinpa kuitenkin taas yritteliäs ja melko luovakin. :) Pikku tumput ovat ranteen osalta sovellettu. Ja kukathan laitoin joka juttuun. Ehkä olen vahän koukussa niihin(kin). Ja tulossahan on tyttövauva, jos ette huomanneet.

_DSC9875%20%284%29.jpg

_DSC9890%20%282%29.jpg

_DSC9879%20%282%29.jpg