lauantai, 25. maaliskuu 2017

Unien voima

Unilla on voimaa. Olen joskus, useinkin nähnyt unta rakastetuksi tulemisesta, tiedän siis miltä se tuntuu, vaikka edellisen kirjoitukseni mukaan olen saanut aika vähän kokea sitä oikeassa elämässä. Mikä sitten on unta ja mikä totta? Hmm...mielenkiintoinen aihe, mutta ei mennä pohtimaan sitä kuitenkaan, koska se on liian henkistä tähän juttua kohtaan, enkä osaa siitä kyllä mitään juuri sanoakaan. Joskus vain tuntuu, että unimaailma on vähintään yhtä totta kuin tämä, minkä koemme todellisuudeksi.

Ne unet, joissa on ollut rakkautta, hyväksyntää, intohimoakin...ne ovat antaneet todellakin voimaa. Ihan samalla tavalla, kuin olisin sen kokenut hereillä ollessani. Unessa olen ollut itsekin rakastunut ja saanut rakkauden kohteeltani hyväksyviä katseita täynnä rakkautta, joskus kannustavia ja todella rakastavia lauseita, joskus lämpimiä halauksia ja parhaimmillaan jopa intohimoisia suudelmiakin (ihanaa).  Olen unissanikin yleensä hyvin keskittynyt aistimaan tunteita, tunnelmia ja läheisyyttä ja liikun ehkä hiukan enemmän henkisen aistimaailman tasolla, vaikka välillä onneksi saan kokea siellä myös fyysistäkin läheisyyttä. Fyysinen läheisyys on eri tavalla koskettavaa, se on kehohyväksyntää ja täydentää rakkauden turvallista kokemusta.

Miksi aloin kirjoittaa unen voimasta. No, viime yönä tai pikemminkin päivällä, kun nukahdin uudestaan, näin todella ikävää unta. Aloin nyt kirjoittaa sitä ulos, pois minusta tai pikemminkin pois ja auki sitä ahdistusta, jonka se jätti minuun. Unilla on aina tarkoitus ja unet kertovat siitä, mitä on meneillään alitajunnan syövereissä. Siksi olen yleensä iloinen myös painajaisunista, koska nekin haluavat kertoa jotain, mitä ehkä kannattaisi tutkia.

Olen jo unohtanut unen yksityiskohdat, niinkuin käy, jos ei heti herätessään laita unta ylös. Uneni oli aika tyypillinen jumitusuni. Eli sellainen, jossa ei pääse eteenpäin vaikka kuinka yrittäisi. Omaan uneeni linkittyi oma kokemukseni hoitotyöstä sairaanhoitajana ja olinkin unessa töissä jossain sairaalassa. Työpaikka oli kaiketi uusi ja paikat vielä vieraita. Minulla oli yksi potilas, jonka hoitaminen oli vaativaa jossain mielessä. Hän oli mies, likainen, pesua kaipaava, lääkkeitä kaipaava, yleensäkin paljon huolenpitoa tarvitseva hahmo ja samalla kuitenkin jollain lailla vahva persoona (kuin Jack Nicholson). Unessani yritin etsiä hänelle puhtaita vaatteita, lakanoita, lääkkeitä ja kaikkea mitä hoitamiseen liittyy. En löytänyt yhtään mitään, en yhtään oikeaa huonetta, en lääkekaappia, en kertakaikkiaan mitään. Jokainen huone mihin menin, oli väärä. Olin äärimmäisen ahdistunut, koska halusin hoitaa potilasta, mutta minulla ei ollut mitään välineitä millä sitä tehdä. Ympärillä kulki kiireistä hoitohenkilökuntaa, joilla ei ollut aikaa opastaa minua uudessa työpaikassani. Lopulta aloin tuntea valtavaa vihaa ja epätoivoa, ja kiljuin apua käytävällä suureen ääneen. Tunsin ääretöntä yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista ja samalla tunsin suurta hätää potilaani puolesta, joka ei saanut apua minulta.

Unen lopussa potilas kuitenkin nousi sängystä ihan hyvävointisena, mutta pahalle haisevana. Ajattelin siinä vähän kummissani, että miten hän nyt noin nopeasti toipui ja vielä ilman minun apuani. Hän oli lähdössä kotiin, mutta kehotin ennen kotiinlähtöä häntä ottamaan suihkun. Niin hän taisi tehdäkin. :) En tiedä, mikä merkitys tuolla potilaan likaisuudella unessani oli, mutta ehkä se selviää. Joka tapauksessa tässä vaiheessa unta heräsin.

Uni jätti minuun hereilläkin tunteen epätoivosta, jumituksesta, kaiken epäonnistumisesta hyvistä yrityksista huolimatta. Olin heräämisen jälkeen täynnä ahdistusta ja kaikki voimani olivat kadonneet. Olin unessa niin yksin hätäni kanssa. Tunsin hätää toisen ihmisen puolesta, en niinkään omasta puolestani. Tein kaikkeni, mutta mikään ei sujunut. Tunsin itseni tyhmäksi, huonoksi, avuttomaksi, täysin kykenemättömäksi. Nyt kun kirjoitin sen tähän, näen hiukan selkeämmin, mitä uni yrittää minulle kertoa. Ehkä se kertoo, että minulla on taipumus jumittua omiin ajatuksiini, joskus taipumus luulla, että olen vastuussa jonkun toisen hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti ja kannan suhteetonta syyllisyyttä, jos en osaa auttaa tai jaksa auttaa. Uni toistaa myös menneisyyden kokemuksia riittämättömyyden ja turhautumisen tunteista tilanteissa, joissa huolenpitoa/sairaanhoitoa olisi oikeasti ja kiireellisesti tarvittu läheiselle ihmiselle, mutta sitä ei ole saatu. Päinvastoin on saatu ylimielisyyttä, vääriä diagnooseja ja hoidon kieltämistä. Ne ovat olleet todella, todella traumaattisia kokemuksia minulle, ja joista en ole päässyt vieläkään täysin yli.

Vieläkin tärisen sisäisesti, mutta toivon, että unilla olisi myös asioita purkava vaikutus. Ainakin ne nostavat esiin juuri niitä tärkeimpiä asioita, joita tulisi itsessä hoitaa ja huomioida. Tuossa unessani oli positiivista potilaan omien voimavarojen esiintulo ja ns.ihmeparantuminen. Minua ei edes tarvittu. Tuokin terapoi minua aika lailla. Ihmisillä on itsessään usein avaimet omaan parantumiseensa. Minullakin. Tehtäväni on ehkä useinkin vain katsella vierestä sitä parantumisen ihmettä.

Kiitos siis unista, vaikka välillä ne niin kipeältä tuntuvatkin.

 

torstai, 23. maaliskuu 2017

Rakastaminen tuo rohkeutta

“Kun tulet todella rakastetuksi, saat voimaa, kun taas toisen rakastaminen syvästi tuo rohkeutta.”

-Lao Tse-

 

Näin ihan vain vilaukselta tuon Laotsen lainauksen jossain television ohjelmassa ja ihastuin siihen. Kaivoin sen netistä esiin ja laitoin tuohon tämän kirjoitukseni alkusanoiksi.

Minua kosketti tuossa lauseessa Laotsen näkökulma rakkauteen. Samalla kykenin täysin ymmärtämään tuon lauseen. Olen saanut aika vähän rakkautta elämäni aikana, niin olen ajatellut aina. Olen saanut, mutta vähemmän kuin monet muut ihmiset, joita tunnen. Tämä on tietenkin vain henkilökohtainen kokemukseni tuosta asiasta. En ole varma, onko päätelmäni oikea, vai vain ajatuksieni vääristämä. Enhän tiedä muiden ihmisten kokemusta. Ja jos vertaan taas joihinkin todella vähäosaisiin tai hylättyihin itseäni, osani alkaakin tuntua ihan kohtalaiselta. Ehkä se onkin pelkkä tunne ja uskomus? Ehkä ei. Kokemus rakkaudesta ei ole kuitenkaan välittynyt tai ihmiset eivät ole osanneet välittää rakkauttaan siten, että olisin sen ymmärtänyt rakkaudeksi. Ja toisaalta turvattomuuden kokemus on ollut se määräävin tunne lapsuudesta lähtien, joten voimaantuminen rakkaudesta, jota sen alla ehkä on ollut, on jäänyt vähäiseksi. Ehkä traumat ovat myös aiheuttaneet jonkinlaista kyvyttömyyttä ottaa vastaan rakkautta? En tiedä miten asia oikeasti on, enkä lähde sitä tässä sen enempää analysoimaan.

Tuo Laotsen lause tuntui tosi tutulta.  Rakkautta on ollut vähän ja siitä on seurannut voimattomuus. Voimattomuus on ollut välillä vähäisempää, mutta usein niissä hetkissä olen ollut täysin oman voimani varassa ajatellen, että kaikki mitä minussa on, riittää minulle, sen on riitettävä, koska kokemukseni ovat "opettaneet", että yksin selviäminen on pakollista - ainoa mahdollisuus. Samalla olen kuluttanut omia uusiutumattomia voimavarojani ajautuen lopulta uupumukseen ja masennukseen. Ovatko voimavarat uusiutumattomia? Mielestäni kyllä, silloin kun antaminen ja saaminen eivät ole tasapainossa ja ihminen on sairastunut väärään "vahvuuteen"

Tuo kaikki edellä kirjoittamani sotii jonkin verran vastaan nykyistä ajatteluani siitä, että kaikki rakkaus on meissä itsessämme. Kirjoitin sen silti, koska koen myös niiden ajatusten olevan totta minulle. En halua yrittää leikkiä henkisempää kuin olen. Ja totuuskin on niin häilyvä ja muuttaa muotoaan hetki hetkeltä. Välillä olen täynnä rakkautta ilman mitään vastakaikua, eli rakkaus vain nousee sisimmästä. Välillä huomaan tyhjentyväni kuin ilmapallo ja nääntyväni rakkauden puutteessa.

Mutta tuohon Laotsen lauseeseen vielä. Olen kokenut tuon lauseen loppuosan todeksi. Olen nimittäin rakastanut vahvasti ja ollut äärimmäisen rohkea sen seurauksena. Se on minulle totta. Tuo lauseen alkuosa kaipaa vielä elämän antamia uusia kokemuksia. Voimaa tarvitsen ja ehkä sitä vielä saan. Rakkaus saattaa yllättää vielä tässäkin elämässä.

Tarvitsenko siihen tunnetta rakastetuksi tulemisesta vai riittääkö siihen se, että rakastan itse itseäni. Se jää koettavaksi.

 

lauantai, 11. maaliskuu 2017

Annetaan leijonien metsästää

Minä pidän tästä biisistä paljon monestakin syystä. Pidän sanoituksista, joissa otetaan kantaa johonkin teemaan - se on aina rohkeutta ja sananvapauden hyvää ja (usein) hyödyllistä käyttöä. Lauluntekijän on mielestäni hyvä olla autenttinen ja rehellinen itselleen, vaikka jonkun laulun myötä osa kuulijakunnasta tuntisi nahoissaan kirpeitä tunteita. Jos lauluntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa, suosittelen ainakin jossakin määrin sitä tekemään, mutta toivon, että se miten ja mihin vaikutetaan, olisi harkittua ja hyvän maun mukaista. Tässä Olli PA:n biisissä kaikki on kohdallaan.

Pidän tässä biisissä myös sen groovesta. Se saa jo vähän vanhemmankin kuulijan hytkymään.

Kiitos siis Olli PA ja kumppanit hyvästä ja ajatuksia herättävästä biisistä jälleen kerran.

 

Annetaan leijonien metsästää

sunnuntai, 26. helmikuu 2017

Eilinen

Eilinen oli hyvä päivä. Se oli raskas, koska ajoin pimeässä autolla edestakaisin muutamien tuntien aikana yli 300 kilometriä. Tie oli valaisematon suurelta osin ja melko liukastakin oli. Jouduin tihrustamaan varsinkin menomatkalla todella tarkasti edessäni avautuvaa näkymää ja vastaantulevat autot hiukan pelottivatkin siinä melko kapealla tiellä. Paluumatka sujui paljon helpommin, koska vastaantulevaa liikennettä oli todella vähän kello kahden aikaan yöllä ja muutenkin oli melko kevyt olo. Ei juuri väsyttänyt  - ainakaan henkisesti. Muutenhan olin ihan puhki. :)

Eilisestä jäi mieleen sana "rakkaus". Rakkaus tuntui ja tuntuu hyvältä. On ihana tehdä jotain raskastakin siksi, koska rakastaa. On ihana olla rakastettu. On ihanaa saada tuntea rakkautta itsessään, on ihana näyttää rakkautta - on ihana olla vaatimatta rakkautta, koska rakkaus on.

Rakastan rakkautta.

Minä olen rakkaus, vaikken sitä aina muista tai tunne itsessäni. Eilen koin, kuinka minusta pulppusi rakkautta.

Olen kirjoittanut joskus, että rakkautta on vaikea antaa, jos sitä ei ole juurikaan saanut. Se on varmasti totta. Täytyy tehdä kovasti töitä itsensä kanssa, jotta löytää rakkauden itsestään, jotta oppii rakastamaan itseään ja sen myötä muita.

On myös hyvä opetella olemaan vaatimatta nykyhetkeltä mitään muuta kuin sen, mitä se antaa. Silloin alkaa pikkuhiljaa nähdä hyvin pienissä asioissa rakkautta. Toisen ihmisen hymy, katse, leikkimielinen small talk...mikä vaan alkaa tuntua rakkaudelta. Ne pienet asiat, niissä asuu rakkaus. Nouset aamulla ylös ja olo on virkeä - sen huomaaminen - rakkautta. Selkää särkee, otat kipulääkkeen - se on rakkautta.

Kaipaat nähdä rakkaita ihmisiä, he ovat melko kaukana, mutta siedettävän ajomatkan päässä - ajat heitä katsomaan ja kuuntelemaan - se on rakkautta. He antavat kaikkensa lavalla, jotta minä viihtyisin - se on rakkautta. He huomioivat sinut - se on suoraan kohtitulevaa rakkautta, yllätyksellistä, ja menee sieluun asti. On ihana tulla nähdyksi ja se on rakkautta.

Rakkaus on heijastamista. Minä rakastan ja sinä alat rakastaa. Sinä rakastat ja minä alan rakastaa. Rakkaus on muuttava voima. Laitan yhden v. 2006 kirjoittamani yksinkertaisen ja helpon runon vuorovaikutteisesta rakkaudesta.

Kiitos eilisestä, jonka oivallukset kantavat tähänkin päivään. Kiitos rakkaudesta.

*****

Rakastetaan

Jos maltat rakastaa
minua varoen ehjäksi
minä rakastan sinulle
uskon silmät nähdä kauas

Ja kun rakastat
minut jälleen luottamaan
minä rakastan sinut
kunnioittamaan itseäsi enemmän

Ja kun rakastat minut
taas onnelliseksi lahjastasi
minä rakastan sinut
keveäksi nousemaan
myrskytuulien yli yhä uudelleen


5.2.2006

 

torstai, 26. tammikuu 2017

Vanhenemisen ristiriitaa

Kirjoitin toiseen blogiini vanhenemisen tuottamasta ristiriidasta. Voitte käydä lukemassa sen jutun täältä:

Vilpittömästi Minun