Vuodelta 2005, runoiluni alkutaipaleelta löytyy ihan kivoja runoja. Ei mitenkään vaikeita tai taiteellisia, mutta semmosia herkkiä. En ole myöhempinäkään vuosina osannut kirjoittaa vaikeaa runoutta, vaan menen aina sisältö edellä ja kaipaan tulla ymmärretyksi. Vaikken tulisi ymmärretyksi kuten itse olen ajatellut, on tärkeää, että runosta jää lukijalle joku oivallus. Olen alkanut nyt lukea enemmän muiden runoja, jotta saisin vähän uutta näkökulmaa ja rohkeutta kokeilla jotain erilaistakin välillä. Nuo alempana jakamani runot ovat hyvä esimerkki tavastani runoilla selkeästi ja kansantajuisesti, mutta myös runollisesti. Kansantajuisuuden haluan säilyttää tulevaisuuden runoissakin, koska näen sen pelkästään hyvänä asiana. Helposti yliyrittäessään sortuu tekotaiteellisuuteen ja turhaan "vaikeuteen" ja uusien ilmaisujen väkisin vääntämiseen.

Alla siis konstailematon syysruno Muutoksen edessä ja samaa asiaa vähillä sanoilla ja vähillä kielikuvilla käsittelevä Kadotan ja löydän. Toisessa runossa luonto kertoo luopumisesta ja toisessa minä kertoo saman asian filosofisesti asiaa pohtien.

******

Muutoksen edessä

apilat hyvästinsä heittäneenä
tuijottavat tummanruskeilla
silmillään puistikon laidalta

ohdakkeiden harmaantuneet,
arvokkaantuuheat päät
syystuulessa hiljaa keinuvat

viimeisiä hetkiään kunnioittaen
ne kertovat kesän hiipuneen
ja luopumisen alkaneen

silti iloiten kanervat kukkivat
kilpaa kirkkaasti keskenään,
elämää maanläheisesti syleillen


ikävää ja iloa samassa hetkessä

 

kanssa luonnon ymmärryksen
muutokseen hiljaa taivumme

(v.2005)


***********

 

Kadotan ja löydän

 

samaan aikaan;

olen onnea tulvillaan,
ja surun saartama

samaan aikaan;
näen taas vähemmän,
ja tunnen enemmän

samaan aikaan;
elän - kuoleman
taluttaessa minua

samaan aikaan;
kadotan ja löydän

on kai suunniteltua
päättämättömyyttä;

kantaa vastakohtien
viisautta sylissään;

samaan aikaan

 

(v.2005)