muistan kasvosi siinä
omieni lähellä niin, että
en enää nähnyt tarkasti

tunsin vain hengityksesi
tuulen, aistin hehkuvan
lämmön ja huuliesi
malttamattoman kutsun

en tiedä parempaa
en muista mitään kauniimpaa
en tunne suurempaa

vedit minusta silloin osan
itseesi, osan jota kutsutaan
kai sydämeksi tai sieluksi -

se kulki huuliesi kautta
sinun omaisuudeksesi

mitä sinä sillä enää teet?

kun kasvosi ovat jo jossain
muualla, montako sydäntä
sinä tarvitset?