Löysin vanhan runoni, jossa käsittelen sitä jatkuvaa syyllisyyden tunnetta, jos ei jaksa olla aktiivinen koko ajan. Minähän olen yksi mukavuudenhaluisimpia, mitä maa päällään kantaa, mutta onneksi on avarat näköalat :)


Kivikasan päällä

Uupumus käskynjakajana
ja suunnannäyttäjänä
kohti levähdyspaikkaa

Suljen silmäni ja vaivun
tekemättömyyden laineille
kellumaan vapaasti

Syyllisyys levonryöstäjänä
ja kivenä painamassa pohjaan,
estämässä kellumisyritystä

Heitänpä kivet tuonne
muiden kaltaistensa joukkoon,
huonommuuden kivikasaan

Sen päällehän voi kohta kiivetä
näkemään avartuvan näköalan