No niin, tulipa laitettua tuo v.2008 tekemäni runokirja tänne hiukan paranneltuna versiona esiin. Kyllä posket punoitti välillä, kun sitä kopioin ja huomasin virheitä toinen toisensa jälkeen ja kaikkea kummaa epäloogisuutta (mikä ei lie ihme, koska vaikka runokirja on tavallaan jatkumo, kaikki runot on tehty yksittäisinä ja hyvin eri aikoina. Joitakin runoja jätinkin suosiolla pois). Jatkumoksi se silti sopi muokata, koska runoissa on oman tunne-elämäni ja ajatuksieni kehitystä, välillä jämähtyneisyyttäkin, mutta pääasiassa pohdintani kuitenkin menee eteenpäin ja yrittää ainakin oppia elämästä ja kovistakin kokemuksista jotain. Huomasin alussa olevan katkeruuden jatkuvan aika pitkään ja aloin jo huolestua, loppuuko se missään vaiheessa...mutta ehkä se tuntui pitkältä, koska kopioin kirjoittamalla käsin joka sanan ja pikkuhiljaa. Onneksi jossain vaiheessa valo vähän pilkahteli niin jaksoin jatkaa :D Aikaahan tuon kirjan runoista on jo vuosikausia ja kai olen muuttunut jollain lailla. En kuitenkaan niin paljon, että kokisin nuo runot jotenkin oudoiksi ja vieraiksi. Tunnistan oman prosessini ja kunnioitan sitä, vaikka ajatteluni onkin joissain kohdin muuttunut myönteisemmäksi.

Vähän suren sitä, etten nykyisin enää jaksa tai saa aikaiseksi kirjoittaa runoja tai yleensäkään mitään luovempaa. Onhan minulla paljon vanhaa materiaalia, mutta olisi kyllä kiva nähdä, minkälaisia runoja nyt syntyisi. Minullehan runot ovat aina olleet vähän kuin lapsen syntymä, tiedän että jotain on tulossa mutta vasta kun runo (lapsi) on saanut nähdä päivänvalon, näen mitä siitä tuli. Vähän niinkuin " hei, se on poika" tai..." hei, katso miten hieno musta tukka sillä on jo nyt"....ja sittenhän runokin kasvaa kuten lapsi ympäristön (lukijoiden) vaikutuksesta ja luo oman merkityksensä niin heille, kuin minullekin, kun aikaa kuluu. Runo näyttää jokaiselle vähän eriltä, koska jokaisella meillä on oma sisäisen maailman karttamme ja ymmärrämme sanat/käsitteet eri tavalla peilaten niitä oman elämämme ja kokemustemme kautta. Olen huomannut että omat runoni, jotka ovat niin henkilökohtaisia ja aika yksinkertaisia (joskus mystisiäkin), eivät uppoa moniinkaan, tai jos uppoavat, he käsittävät usein ne ihan omalla tavallaan, mikä on ihan ok, koska mitenkään muuten ei voi olla. Olen kirjoittanut pääasiassa itselleni ja tavallaan opetellut tuntemaan itseäni kirjoittamisen kautta. En siksi odotakaan, että runoillani olisi laajaa vastaanottoa. Mutta hauskaa olisi taas alkaa runoilla. Ehkä se toteutuu. Ehkä kyse on vain aloittamisen vaikeudesta?