Eli taasen mennään tukka putkella ja Kuin Viimeistä Päivää. Huomenna lennän Hesaan ja taidanpa muuttaa sinne kokonaan jos ei vauhti ala tästä hidastua lainkaan. Johan tässä iskee talouskriisi jopa minunkin paksuun kukkarooni tällä huikentelevaisuusasteella. Mutta jostain kumman syystä ei edes ota päähän tuo alati oheneva ja kohta puhkikulunut lompakkoni. Ei yhtään.

On niin ihanaa olla vapaa ja tuhlailla rahoja just niinkuin itse haluaa. Kellekään en ole vastuussa mistään, lapset ei enää huuda nälkäänsä kotiovella töistä umpiväsyneenä palatessa eivätkä kisko hameenhelmasta tai kukkaronnyöreistä? (no joskus kyllä niistä), eikä yrmeä ukkopaha uikuta huomion puutettaan kuin hemmoteltu kakara (vaikka samalla itse laukkaa pitkin kyliä "kuolemantärkeissä" harrasteissa joka ikunen päivä vaimon hoidellessa yksin kodinhoidon ja kasvatuksen).

Toisaalta vapauttani on yrittänyt tulla rajoittamaan nyt vanhemman sukupolven edustaja, mutta olen päättänyt, että niin kauan, kun  hänellä jalka nousee noinkin ripeästi  ja ääni jaksaa kimittää kuin palosireeni ylos ja alas...ylos ja alas....niin taitaa vielä voida fyysisesti yllättävänkin hyvin.
Aika tiukassa on silti velvollisuuden ja syyllisyyden siteet ja niistä vasta onkin helppo nykiä ja laittaa suitsia suuhun.

Ei, parempi juosta niin kauas kuin pääsee ja niin kauan kuin suinkin voi...olkoot sitten vaikka pakomatka. Joskus on vain pelastettava ensin oma itsensä, ennen kuin muiden pelastamisesta tulee yhtään mitään. Ja löydettävä se oma onnellisuus ja vahvuus.