häpeänkö himoani
kiroanko kaipuutani

jos käsiini ilmestyneet rypyt
voisivat huutaa
ne sanoisivat:

hävetkää, te jotka veitte
minulta mahdollisuuden
ihojen leikkiin aikanaan

kierikää syyllisyydessä te
kaikki, jotka jätitte minuun
tämän pohjattoman ikävän

enkä kuitenkaan voi tehdä
mitään poistaakseni

nämä kiduttavat merkit
menetetystä

palleani kouristelee tyhjän
sylin painosta

minun täytyy jaksaa kantaa
tätä tulvaa sisälläni, koska

loputon epätoivo rakensi
janoisten silmieni taakse
polttavan paahteiset padot

pakahdun paljoudesta,
jota sinä et tunnu kaipaavan

siksi ylipaisuneen sydämeni
astinlautana on tänään
raastinrauta

jotta uskaltaisit maistaa minua

edes raastettuna