Eipä oo oikein jaksellu kirjoitella tänne viime aikoina. Jotenkin nämä päivät vierähtävät ohitse niin hurjaa vauhtia, ettei tahdo oikein mukaan ehtiä. Huomaa välillä katselevansa sivusta vaan sitä vilinää. Mutta nyt, tai oikeastaan ensi viikolla pitäisi tahdin hiljentyä, sillä aloitan lomani. Toisin sanoen hyppään tyäelämästä pieneksi hetkeksi pois. Otan aikaa itselleni, ja katson itseäni taas hiukan tarkemmin. Aion myös kirjoittaa enemmän, mutta mikäänhän ei takaa sitä, että siitä syntyy mitään sen kummempaa. Vai onko se sittenkin niin, että siitä syntyy, jos minä niin päätän? Niin haluaisin ajatella, mutta samalla mielessä väikkyy oma vajavaisuus ja se, että aina ennen tai melkein aina ennen olen antanut periksi isojen asioiden edessä. Olen luullut, että ne kuuluvat vain isoille ihmisille. Mutta, entäpä jos minusta onkin jo kasvanut iso ihminen? Onko se mahdollista? Onko mahdollista, että ihminen muuttuu ja kasvaa ottamaan vastaan ihan erilaisia haasteita mihin on tottunut? Ehkä tarvitaan vain hiukan uskoa, ja ihan hiukkasen sen tosiasian tajuamista, että jokaisessa ihmisessä on salattuja voimavaroja, tutkimattomia alueita ja syrjään siirrettyjä toiveita, jotka odottavat vain toteutumistaan. Jokaisessa ihmisessä, eli siis myös minussa ja sinussa.