Minulla oli toissa vuonna virkkausmania, tai siltä se näin jälkikäteen vaikuttaa. Virkkasin kahdeksassa kuukaudessa vaikka ja mitä; koreja hirmuinen määrä, vauvan vaatteita, vanttuita, pipoja, ruusukkeita, kirjanmerkkejä, lasinalusia, tabletteja, kukkaro (siis vain yksi)...ööh, melkoinen määrä kaulaliinoja, mattoja, laukkuja, pari villatakkia jne. Verhoja en sentään virkannut, mutta kolme peitettä kylläkin. Aloitin siis ihan noviisina virkkaamisen ja lopetin puoliammattilaisena sen 8 kk:n jälkeen. Sitten siihen tuli vain stoppi. Ihan kuin olikin ajanut seinään pahki ja herännyt virkkausmanian ylivirittyneestä unesta hitaaseen todellisuuteen. Olin saanut tarpeekseni, olin ihan kylläinen, ähkyssä kaikesta virkkaamiseen liittyvästä ja päätin keskittyä muihin asioihin.

Nyt sitten pari viikkoa sitten virkkauskärpänen puraisi jälleen ja olen sen jälkeen tehnyt jo yhden maton/pöytäliinan (se siis toimii molempina), isohkon pyöreän pöytäliinan tyttärelle (oli se isoin ja haastavin juttu) ja pienen kamerasuojan pokkarille. Huomenna aloitan ison korin pojantyttären pehmoleluille, jonka teenkin kirjovirkkauksella. Harjoittelin sitä jo tuossa kamerasuojuksessa. Näyttää siltä, että kun virkkausmania iskee, se on menoa. Saa nähdä kuinka kauan tämä toinen "mania" kestää. Toivottavasti otan nyt iisimmin ja kykenen jatkamaan harrastusta pitempään ilman ähkyä. Mutta kun lähtee katselemaan nettiin virkkausohjeita, se vie mennessään. On niin paljon kaikkea kaunista, mitä käsillään ja langoilla pienen koukun avulla voi luoda. Se on suuri kaunis maailma, johon on niin helppo upota ja kadota.

DSC_5236_filtered-001.jpg3.jpg

 

DSC_5058_filtered.jpg2-001.jpg3.jpg

 

IMG-20200227-WA0001.jpg

Tämän kauniin asetelmakuvan liinasta ja kamerasuojasta otti tyttäreni. Tunnelma on kohdallaan. Se on hänen ihana tyylinsä kuvaajana:)