Oulussa tuli käytyä pikku ajelulla. Yllättävän helposti tuo n. 600 kilometriä taittui edestakaisin niin, etten ehtinyt kunnolla edes väsyä. Ainoa väsymisen merkki oli kaasujalan kantapään tikkuilu ja puutuminen. Jalkaa piti ajon aikana roikottaa välillä ilmassa epämukavasti ja painaa vain jalkaterän kärjellä kaasua, ikään kuin olisin ollut balettitanssija. Se oli aika vaikeaa, mutta sillä tavalla homma hoitui ilman turhia pysähtelemisiä. Huomaan, että sopisin vallan hyvin ammattiin, missä ajeltaisiin ympäri suomea paikasta toiseen hommia tekemässä. Voisin olla vaikkapa keikkalaulaja tai myyntinainen, mutta se myyntihomma ei kyllä vedä puoleensa. Laulaja mieluummin, olis ihan mahtavaa ajaa aamuyöllä kotiin nukkumaan hyvän keikan jälkeen. Semmonen parisataa kilometriä olis oikein hyvän pituinen matka yhdellä kerralla ajettavaksi. Mut tykkään kyllä ajamisesta tosi paljon. Siinä saa olla omien ajatuksien kanssa todella rauhassa, laulaa, kuunnella musiikkia ja katsella maisemia. Ihanaa.

Oulussa oli aivan älyttömän mukavaa!! Lähdin sinne hyvin spontaanisti vain pyörähtämään, kun ei ollut oikein muutakaan tekemistä ja ajattelin myös, että mahdollisesti joudun aloittamaan työt ensi viikolla, joten sitten en jaksa enää lähteä kovin helpolla mihinkään matkustamaan. Ja ihan oikein intuitioni toimi, tänään sain työpaikan ja aloitan ensi viikon maanantaina työt Lastenklinikassa. Aika paljon jännittää, sillä lasten sairaanhoitajana en ole toiminut aiemmin. Lapsipotilaita olen hoitanut jonkin verran ja vaativaahan se on, kun koko hoitamishommaan pitää lisätä myös ne vanhemmat. Noh, sittenhän sen näkee, miten sopeudun. Onneksi työ on lyhyehkö sijaisuus, joten pääsen pois muutaman viikon kuluttua ja voin päättää sen jälkeen haluanko ikinä enää hoitaa lapsipotilaita.

Oulussa ollessani tapasin monta hienoa tyyppiä, sukulaisia ex-miehen puolelta ja joitakin muitakin ihmisiä. Jotenkin tuntui hyvin voimakkaasti koko ajan siltä, että minua johdatettiin toden teolla ja sain olla mukana monissa hyvissä, syvällisissä keskusteluissa pohtimassa ihmisten erilaisia muutoksen tuulia. Niiden lisäksi oli myös mukavaa ajanvietettä; pojan ja tytön musakeikka, joka oli menestys. Ihanaa oloa tyttären kanssa kotosalla, juttelua, ruualaittoa, naurua ja hyvää oloa. Kaikki asiat tuntuivat vain loksahtelevan omiin uomiinsa, kuin purot, jotka keväisin jään sulaessa lähtevät virtaamaan luonnollisesti.

Elämä yllätti siis positiivisesti. Lähdin Ouluun odottamatta mitään sen kummempaa, mutta sainkin hurjasti onnea ja ilonpilkahduksia koko matkan ajan osakseni ja muutkin tuntuivat saavan käynnistäni iloa ja voimaa. Ihmeellinen reissu!