Virkkailin tulevalle vauvalle vähän sitä ja tätä. Apua, en osaa ajatella itseäni mummina, mummona, isoäitinä ja miten häntä tai minua sitten kutsutaankin. Mutta toisaalta olen juuri mitä makeimmassa mummoiässä. En liian nuori, enkä liian vanha. Just sopivan ikäinen tähän duuniin. En oikeasti ole mitenkään hirveen, kauheen kamalan innostunut, en sellainen, mitä näkee vaikka joissain kotivideoissa, kun isovanhempi kuulee raskaudesta ja tulevasta lapsenlapsesta. Jotkut isoäidit menevät ihan sekaisin saadessaan kuulla asiasta. Kirkuvat ja hyppivät, melkein pyörtyvät. Itse olin vaan, et vau, onpa kiva juttu ja halaus päälle. :) Jotenkin se oli niin odotettavissa parin elämäntilanne huomioiden. Siksi en yllättynyt paljon.

Vähän pelottavaa tämä kyllä on, tulee uusi rooli taas elämään. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Minkälainen mummo haluan olla? Pitääkö roolisuoritus opetella vai meneekö se ihan omalla painollaan? Ja onko se edes mikään rooli. Ehkä itseäni pelottaa, että osaanko olla riittävän kiinnostunut, innostunut, rakastunko vauvaan, vai koenko vierautta. Olenko etäinen? Löytyykö minusta yhtään lämpöä ja osaanko olla esimerkki. Hui kauhia, niin paljon pelkoja ja epävarmuutta risteilee sisälläni.

Blogiani enemmän kahlanneet ymmärtänevät, miksi koen näitä tunteita ja ristiriitaisiakin oloja ehkä normaalia enemmän.

Ehkä pelkään jaksamistani ja kykyäni kokea elämäniloa uudesta tulokkaasta. Myös sekin, että oma äitini oli etäinen mummo, vaikuttanee minuun. Mutta ymmärsin äitiäni ja hänen elämänvaikeuksiaan. Enkä edes kovasti odottanut häneltä isovanhemmuutta. Mutta tuolla takaraivossa jyskyttää sellainen tunne, että ehkä itse olen myös etäinen, enkä toisaalta haluaisi olla ainakaan liian etäinen, mutta en myöskään halua tuppautua ja puuttua lasteni elämään. Sellainen tasapaino olisi hyvä. Monenlaisia tunteita nousee. Uskon kuitenkin, että asiat menee niinkuin pitääkin. Tuskin minusta tulee mitään "pullantuoksuista" mummoa, mutta toisaalta, kuka tietää. En myöskään KOSKAAN uskonut, et alkaisin virkata tulevalle lapsenlapselle ja että innostuisin siitä niin paljon, et virkkaan myös kaikkea muutakin. Ehkä olen kuitenkin vähän "höyrähtänyt" , mutta hyvällä tavalla. Tai ehkä haluan vain todistaa itselleni (ehkä muillekin), että kyllä minustakin mummomaisuutta löytyy. Vaikea sanoa, kumpi oli ensin, muna vai kana. :D Joka tapauksessa virkkailu on ollut tosi virkistävää ja tuonut elämääni jotain uutta ja kiinnostavaa. Kiitos siis tuleva vauveli, olet jo nyt muuttanut jotain minussa. <3

Laitetaan tähän loppuun jotain kuvia, mitä olen vauvalle virkannut. Suurin saavutus oli tuo vaaleanpunainen pörröpeitto. Siinä meni aika kauan. Tein toisenkin peiton, mutta en ollut siihen tyytyväinen. Nuo muut ovat sellaisia pienempiä, ehkä harjoituksenomaisia töitä. En löytänyt mistään virkkaamalla tehtyä kypärämyssyä vauvalle. No, sovelsin ja tein sen sitten siksak-kuviota apuna käyttäen. Piti kyllä käyttää ihan laskinta silmukkamäärien laskussa ja siltikin meni vähän sinne päin. Siihen tuli myös aika terävät kulmat päälaelle, joten laitoin sinne pikku tupsut. Lisäksi tuo alaosan sauma on aika joustamaton. Ymmärsin jälkeen päin, miksi tuota ohjetta ei virkkaamalla löydy, tai sitten se pitäisi tehdä jotenkin ihan toisin. Mutta hei...olinpa kuitenkin taas yritteliäs ja melko luovakin. :) Pikku tumput ovat ranteen osalta sovellettu. Ja kukathan laitoin joka juttuun. Ehkä olen vahän koukussa niihin(kin). Ja tulossahan on tyttövauva, jos ette huomanneet.

_DSC9875%20%284%29.jpg

_DSC9890%20%282%29.jpg

_DSC9879%20%282%29.jpg