Olen jakanut ja jaan täällä aika ajoin mielibiisejäni ja yritän aina myös kertoa syitä, miksi juuri sitä biisiä rakastan.

Huomasin tänään, että olen puhunut aika paljon sanomasta ja viestistä biiseissä, joka on itselleni kyllä tärkeä juttu, mutta itseasiassa rakkaimmissa biiseissäni ei ole juurikaan mitään sanomaa.

Niin...tai...toisin sanoen, onhan niissä sanoma, mutta se on piilotettu tunteiden sisään. Itseasiassa rakastan juuri niitä biisejä, joissa on tunnetta paljon, mutta lyriikka voi sitten olla hyvinkin sekava, yksinkertainen tai muuten vaan vaikeasti ymmärrettävä. Toki pidän myös biiseistä, missä on selkeä sanoma, mutta se vaatii kyllä sitten myös jotain tunteisiin vetoavaa mukaansa.

Miksi aloin nyt yrittää tätä selvittää tässä? Jotenkin vaan tajusin välähdyksenomaisesti, että eihän se "sanoman selkeys" olekaan mulle se tärkein. Tunne, joka tuo mukanaan tunteen yhteydestä, ihmisyydestä, se on se tärkein. Yhteys, yhteinen kokemus, tuska, kipu, onni, menetys tai rakkaus. Se on tärkeää.

Voisin jakaa tähän ihan minkä mielibiisini tahansa, mutta jaanpa Poetsien Clevermind-biisin. Siinä hyvä esimerkki kappaleesta, jota rakastan paljon ja olen rakastanut kauan, mutta jonka sanomaa en kokonaisuutena ymmärrä. Itseasiassa koko Poets of The Fallin tuotanto kuuluisi tähän samaan kategoriaan. En ymmärrä kuin palan sieltä täältä niistä lyriikoista, mutta rakastan silti yli kaiken heitä. Heillä on hieno paketti - hyvin sovitettu ja sävelletty musiikki, koskettava lyriikka ja sävykäs laulaja, joka kykenee nuo lyriikan tunteet tuntemaan ja esittämään aidosti. Se koskettaa.

Tunne koskettaa. Se luo yhteyden tunteen. Olen kokenut tuon tai jotain tuon kaltaista...mitä se sitten lopulta onkaan. Pääasia, että tunnen kuuluvani samaan tunnemaailmaan. Olemme siis samassa veneessä.

Kiitos Poets ja kiitos kaikki musiikki. Me tarvitsemme tunneyhteyttä toisiimme ja musiikki on kanava sille. Tunteella on sanoma. Tunteella on viesti. Kuunnellaan sitä.

 

Clevermind by Poets of the Fall