Olimme tyttären kanssa pitkästä aikaa viettämässä iltapäivää yhdessä ja onneksi sattui melko hyvä sää. Oli hienoa, kaikkea kivaa teimme. Kävimme Ainolanpuiston Kiikku-kahvilassa kahvilla ja söimme ihanat piirakat. Sitten menimme vieressä sijaitsevaan trooppiseen kasvihuoneeseen. Ja siellähän olikin niin vehreää joka puolella ja kukat kukkivat. Kuin kesä. Pääsimme siis eri maailmaan ihan tuosta vain. :)

Kävimme myös kaupassa yhdessä, joka meille on sellainen ihan kohta varmaan jo "perinne". Kotimatkalla tyttäreni kysyi multa jonkun kiperän kysymyksen. Se on meille tuttua. Teemme koko ajan kiperiä kysymyksiä toisillemme. Ja rakastamme pohtia ja välillä olla myös niin henkisiä... niin henkisiä, että sitä puhetta ei monikaan jaksaisi kuunnella. Tässä kohdassa oli foliohattu jo syvällä päässä. :D Mutta mä rakastan sitä hattua. Se on pelastanut mut monesta ahdingosta.

Mutta tämän kirjoituksen aihe oli lähinnä tyttäreni huomautus mun pitkän puheen jälkeen (en oon ihan varma, oliko se sarkasmia?), et "Sä voisit alkaa tehdä sellaisia podcasteja, joissa haastatellaan ihmisiä, mutta sulla ei oliskaan vieraita?"

"Eli sä voisit kysyä kysymyksiä ja sitten myös vastata niihin ikäänkuin toisen näkökulmasta. Eli et tarvitsisi vieraita lainkaan?" Juu, tämä tuli hälle mieleen ihan siitä syystä, että kun vaikka vastaan johonkin kysymykseen arvoista tai mistä vaan, yleensä mun vastaus sisältää seikkailumatkan monen erityylisen tyypin mieleen.

En voi sille mitään (toistaiseksi), että mulla on tapana mennä kyseessä olevan asian eri puolille katselemaan, tutkailemaan asioita useasta kulmasta. Jollain tapaa näen asiat ikään kuin "yläkulmasta" ja silleen avarasti. Ja siitä syystä mielipiteeni on hyvin harvoin "kiveen kirjoitettu" loppupeleissä.

Tuo jäi mua mietityttämään. Miten voisin hyödyntää ihmiskunnan ja itseni hyväksi tätä ihmeellistä taitoa, joka mulle on elämänkokemusten myötä tullut. Se jää nähtäväksi. :)