Tylsä minä!!  Siis taas tätä samaa musaa... hohhoijaa...

Huomasin tuossa, etten ole käsitellyt tätä levyä lainkaan viimeaikaisissa levyarvioinneissani. Tai ehkä olenkin, mutta poistanut tekstin myöhemmin? Teen usein niin, että innoissani kirjoitan jotain ja sitten kun palaan järkiini poistan mielestäni liian tunnepitoiset ja paljastavat tekstit. Musta se on ihan hyvä menetelmä. Saan irroitella ja revitellä ja sitten myös katua poistamalla kaikki tunteita ylilyöneet pisarat. :D

Siis mistä levystä on kyse? Kyseessä on Temple of Thought- niminen albumi bändiltä Poets of the Fall. Ja kyseessähän on albumi Rakkaudesta. Tämä on siis minun tulkintani, mutta minusta tämä levy on pelkkää rakkautta. Se vaikuttaa kuin rakkaudentunnustukselta ja juuri siksi se onkin niin ihana ja koskettava.

Ja kuten olen sanonutkin jossain, täma levy on myös yksi suosikeistani Poetsien tuotannossa. Hehän ovat tehneet jo peräti seitsemän levyä ja kahdeksas on tulossa tänä syksynä, joten alkaa olla jo hyvin valinnanvaraakin mielilevyvalikoimassa.

Tällä levyllä on monta, hyvin monta itselleni rakasta kappaletta. Ehkä ne kaksi rakkainta ovat Temple of Thought ja Cradled in Love, mutta jollain tapaa lähes yhtä rakkaita ovat melkein kaikki muutkin. Haha, siis en siis osaa tehdä eroa biisien välille.

Skin on kuitenkin biisi, jota en ole juurikaan kuunnellut. Samoin The Happy Song. Kyseessä lienee omat demonit, jotka estää noista biiseistä nauttimisen. Toisaalta The Happy Song on helppo kuunneltava. Samaistuttava todella. :D

The Distance tuntuu tutulta, helpolta ymmärtää, samoin Kamikaze Love. The Lie Eternal on kappale, johon myös jotenkin samaistun. En tosin edes tiedä ymmärränkö sitä oikeasti (kuten en ehkä muitakaan) mutta silti. Biisi on niin hienosti tulkittu ja laulettu, että jo se pelkästään aiheuttaa vastaanottavaisen reaktion.<3

Show Me This Life on hyvä biisi, mutta muuta en saa siitä irti. Tunteita en koe sen biisin yhteydessä juurikaan. Morning Tide on hyvin romanttinen ja siihen on ihana mennä sisään ja kuvitella itsensä siihen kuvioon. Eli se on helppo fantasian apuväline.

The Ballad of Jeremiah Peacekeeper on aivan upea kappale. Rakkaudesta sekin kai kertoo ja siitä, mitä me tarvitsemme ollaksemme parhaita itsejämme.

Itseasiassa en osaa mennä noihin biiseihin teknisesti sisään analysoidakseni niitä tarkemmin - ainakaan tänään. Osaisin varmaan, mut en jostain syystä halua. Siksipä tästä mun levyarvostelusta tuli tällainen, jossa ei sanota oikeastaan yhtään mitään.

Mitäköhän sekin kertoo?

Mutta Running Out of Time -biisi on kyllä on tärkeä muistutus siitä, että aika kuluu...ja joskus se loppuu. Eli kannattaa toimia eikä miettiä.

Mutta siis: Temple of Thought- albumi by Poets of The Fall