"In the shadows out of sight
Like ghosts in ultraviolet"

170.jpg

 

Olen kuunnellut Poets of the Fallin uusinta levyä Ultraviolet ja vaikka yritän vastustella, en voi mitään sille, että olen ihan lumoutunut. Yritän koko ajan säilyttää kirkkaan älyllisen suhtautumisen ja pitää musiikillisen kriitikkoni valppaana, mutta ei...yhtä tyhjän kanssa on nuo yritykset, koska -  I am in love with this album. Toki on kohtia, joissa alussa tuli mieleen, et miksi se melodia nyt tuonne meni ja nythän tämä biisi latistui.

Ok, en ole musiikin ammattilainen ja kuuntelen melodiaakin vain omien mieltymyksieni mukaan. Jos melodia tai sovitus poikkeaa mun omasta hienosta suunnitelmasta ja kuvitelmasta tulevasta, niin sehän menee pieleen silloin - aluksi. Onneksi annan itselle aikaa ja olen huomannut, kuinka fiilikseni kykenevät mukautumaan ja sopeutumaan uuteen. False Kings biisi tosin teetti töitä pitkään. En kuitenkaan tehnyt töitä alkaakseni pitämään kappaleesta. Se vain tapahtui ajan kanssa. Enkä ajattele, että mun olisi jotenkin "pakko" pitää jokaisesta Poetsien biisistä. Ei mun tarvi, mutta jostain syystä aloin tykätä tuosta False Kings-kappaleesta ajan kuluessa, vaikka alussa olin ihan et...ei, ei...en tykkää. Miksi en tykännyt. Se oli yksinkertaisesti liian hidas. :D Ehkä olen nyt itsekin hidastanut tahtia pään sisällä, joten siksi meni läpi lopulta.

Eilen en vielä päässyt kokonaan fiiliksiin tän levyn kaa, tää vaatii (ainakin multa) monta kuuntelukertaa. Tässä on niin paljon kaikkea. Tämä on runsas ja rikas, jossa paljon kosketeltavaa, kuunneltavaa ja sisäistettävää. Levyhän kertoo näkymättömästä maailmasta, niistä näkymättömistä tunteista, alitajunnan tuomista totuuksista tai harhoista, jotka meitä riivaavat tai toisaalta pyytävät avautumaan. Ihana aihe. Paras. Ja rakkauttahan tässä on vaikka muille jakaa, vaikkapa nyt ja tässä just minulle <3

Ihan heti ihastuin The Sweet Escape - biisiin. Ehkä sen intro ja yleensäkin instrumentaalisovitus iski minuun. Toki katselin lyriikoita heti kättelyssä, koska ne ovat itselleni tärkeitä. Mulle tuli mieleen Lady In Red-biisi kokonaisuudesta. Mieleen nousi myös jotain hyvin nostalgista ja maagista. Ehkä menneet fantasiat saivat nyt uuden alun tässä? Apua. Toivottavasti ei. :)  Joka tapauksessa biisi on tavoittanut hyvin lyriikan tunnelman pakenemisesta jonkun rakkaan kanssa. Vaipumisen pehmoiseen pumpuliunelmaan, jossa ei ole tätä vaativaa maailmaa. Vain me kaksi ja jossa rakkaus nousee kaiken kantavaksi voimaksi. Voimaksi, jota voidaan kutsua ultravioletiksi...näkymättömäksi, mutta vaikuttavaksi. Kylmät väreet menee, ei voi mitään. Ehkä omat sanani aiheuttivat sen? Terveisin omista sanoista innostuva iso ego. Vai olisiko sittenkin se sisäinen viisaus?

Nyt kun olen kuunnellut albumin läpi ehkä noin neljä, viisi kertaa, alkaa löytyä muitakin suosikkibiiseja. Vaikkapa nyt Standstill. Ihan mahtava. Täähän muistuttaa siis täysin yhtä toista Poetsin biisiä, jota en tähän hätään osaa nimetä. Laiskottaa lähteä etsimään se, joten en lähde. Laiskottaa myös rasittaa aivoja miettimällä, mikä se nyt olikaan. Mutta joku se oli, voitte olla varmoja.

Tässä kerrotaan, et anna mennä, vaikka oot kaatunut. Nouse ylös ja jatka matkaa kivuista huolimatta. Jossain häämöttää se aito sinä, joka kaiken paskan jälkeen tai (jopa sen keskellä) vapautuu loistamaan. Kaikkihan riippuu siitä, miten suhtaudumme vastoinkäymisiin. Voimme oppia ja kirkastua tai muuttua kyynisiksi, vihamielisiksi ihmisraunioiksi. No, itse tiedän paremmin kuin hyvin, että tuo edellä sanottu ei ole helppoa. Niin helppoa olisi katkeroitua ja syyttää koko maailmaa. Olen taistellut katkeruutta vastaan. En tiedä, olenko onnistunut, mutta tiedän, että minulla on avaimet minun onnellisuuteeni. Tarvitsen ja toivon toki tukea ja rakkautta osakseni, mutta ilman niitäkin porskutan eteenpäin, kuin pieni höyryveturi. Toki lyriikassa kerrotaan muutakin, mut sitä en vielä osaa kertoa. Kertokoot biisi sen itse. 

Edellisessä biisissä on yksi kohta loppupuolella, jossa uskon, et jokainen kuulija "herää", jos onkin vahingossa sattunut vaipumaan torkkumoodiin... Marko ja hänen falsettinsa. :)

Hei, on pakko sanoa vielä, että yksi suosikkibiiseistäni on myös tietenkin Dancing On Broken Glass. Toinen tämän albumin sinkku. Se jää helposti mainitsematta, koska se on ikäänkuin jo "nähty". :) Mut...eihän se vielä ole nähty, siinähän on vielä paljon pureskeltavaa! Ja minä rakastan sitä biisiä. Kuka tietää, vaikka juuri SE olisi lopultakin se mun suokkaribiisi...

Hieno levy kaikenkaikkiaan. Hyvin henkinen ja syvällinen lyriikoiden puolesta. Ja hirmuisen täynnä rakkaudentunnustuksia. Mikä muuten on sen henkisempää, jos se tulee sydämestä asti. Kiitän ja rakastan. <3

Kuunnelkaa ihmiset, se kannattaa ja jos kolahtaa kunnolla, ostakaa levy.

 

Ultraviolet by Poets of the Fall