Aloin tuossa pohtia, miten minä kirjoitan runoni. Miten ne syntyvät, teenkö ne väkisin "vääntämällä" vai syntyvätkö ne luonnostaan. Mun edellisessä runokirjassa on n. 190 runoa ja silti tuo kirja on nopealukuinen. Suurin osa lukijoista on ahmaissut sen lähes yhdellä istumalla. Siitä voitaneen päätellä, että runoni eivät ole sieltä vaikeimmasta päästä ymmärtää. Olenkin tullut siihen tulokseen, että minun kirjoittajantehtäväni ei ole hämmentää tai saada ymmälleen ketään. En myöskään kykene saamaan ketään ihastuksista polvilleen kauniiden kielikuvien edessä. Lähinnä koen tehtäväkseni liikutella niitä tunteita, jotka ovat kaikille yhteisiä ja tuttujakin, mutta ehkä joskus hyvinkin piiloon painettuja. "Runouteni" on terapiarunoutta itselleni ja sellaisena se ehkä tulee pysymäänkin.

En ole niitä runoilijoita, jotka muokkaavat ja hiovat runojaan viimeiseen asti tehden niistä kiiltäviä ja häikäisevän loistavia taideteoksia. Muokkaan kyllä jonkun verran, mutta eniten pidän niistä, joita en juurikaan ole enää syntymisen jälkeen hionut. Tämä kertonee sen, että kirjoitan intuitiivisesti ja toivon sen pysyvän tapanani työskennellä ainakin toistaiseksi. Ehkä tulee aika, jolloin pystyn kirjoittamaan harkitusti ja asioita oikeasti miettien. Luulen kuitenkin, että tapani miettiä asioita yleensäkin hiukan liikaa, on syy siihen, että rakastan eniten pieniä ja hentoja intuition tuomia sanoja. Ne ovat kuin varovaisia ja arkoja aavistuksia jostain sellaisesta maailmasta, jota en tunne. Silloin tunnen oppivani itsestänikin jotain uutta ja koen myös pystyväni jakamaan jotain tuoretta. 

Runoni eivät synny silti helposti. Yleensä koen synnytyspolttoja pitkäänkin, kunnes runo lopulta laskeutuu paperille kuin perhonen kevein siivin kesäiselle kukalle. Joskus joudun myös pakottamaan itseni "ponnistamaan". Alku on vaikeinta, mutta kun olen päässyt siitä  yli, loppu sujuu kuin itsestään. Intuition osuus on suurin siinä vaiheessa kun kirjoitan ensimmäisen lauseen tai sanan ylös, koska silloin myös intuitioon uskominen, sen varaan antautuminen on kovimman kritiikin alla. Mutta siitä eteenpäin se johdattaa lempeästi ja varmoin ottein. Se tuntuu odottavan vain lupaa saada tehdä se.