ei tuon harmaan seinämän
valtaa kova maa muuta
ei sen vyöryvää kylmää
kosteutta tämä pysyvyys
koskaan estänyt,
ei se estänyt
sama värittömyys käy läpi
uudelleen
ja uudelleen
minun harmaani,
minun rakkaani,
taas sokeana väreille
kannan sinua tässä
kovenevassa maassa
pisara pisaralta me saavumme
taas luo sateenkaaren
ja rakennamme siitä
kestävämmän
harmaani, rakkaani
sinun silmilläsi
me sen teemme
***
Vanha runo, josta pidän itse paljon. Olisinpa iloinen, jos jonain päivänä voisin sanoa, et nytpä tein ihan uuden runon. Olen tänään lukenut vanhoja runojani (niitä on paljon) ja muita kirjoituksiani ja inspiroitunut itsestäni (hih)... tosin olen inspiroitunut myös muista viime aikoina eli kyllä se sieltä vielä tulee. Sano mun sanoneen. :)
Kommentit