ei tuon harmaan seinämän
valtaa kova maa muuta

ei sen vyöryvää kylmää
kosteutta tämä pysyvyys

koskaan estänyt,
ei se estänyt

sama värittömyys käy läpi
uudelleen

ja uudelleen

minun harmaani,
minun rakkaani,

taas sokeana väreille

kannan sinua tässä
kovenevassa maassa

pisara pisaralta me saavumme
taas luo sateenkaaren

ja rakennamme siitä
kestävämmän

harmaani, rakkaani

sinun silmilläsi

me sen teemme

***

Vanha runo, josta pidän itse paljon. Olisinpa iloinen, jos jonain päivänä voisin sanoa, et nytpä tein ihan uuden runon. Olen tänään lukenut vanhoja runojani (niitä on paljon) ja muita kirjoituksiani ja inspiroitunut itsestäni (hih)... tosin olen inspiroitunut myös muista viime aikoina eli kyllä se sieltä vielä tulee. Sano mun sanoneen. :)