Tuo otsikko on runokirjani nimi, jonka julkaisin v.2008. Nyt pikkuisen hymyilyttää se tuhoton kiire, jolla laitoin sen matkaan silloin. Kirjaan jäi paljon virheitä, siis todella paljon! Lähinnä kirjoitusvirheitä; pilkkujen vähyyttä tai niiden paljoutta ja niiden sijaitsemista mitä oudoimmissa paikoissa. Rivit myös hyppelivät, rivivälit vaihtelivat...kielioppi ontui... ja ne muutamat kuvat...niiden taso ei päätä huimaa. Kaikki tuo johtui siitä, että kokosin kirjan kansia myöten parissa viikossa (kesälomallani). Olin jossain ihmeellisessä henkisessä "pöllyssä" ja halusin vain runoni kirjan muotoon nopeasti. Ehkä tiesin, että tuollaista energialatausta ei usein tule kohdalle, joten siksi täytyi toimia viivyttelemättä. Käsikirjoituksen ja painatuksen välillä ei ollut oikolukijaa, joten...no...tietäähän sen, mitä sellaisesta seuraa. Nyt tekisi mieli painattaa tuo kirja uusiksi ja ihan kunnolla, ilman suurempia virheitä, tällä kertaa, mutta en taida jaksaa. Ajattelin sen sijaan jakaa tuon kirjani täällä blogissa paloina (ja vähän vähemmillä virheillä). Teen sen vain omaksi ilokseni ja tietenkin teidän iloksenne, jos runoista pidätte.

Kaikki runot ovat v.2005 -2008. Alussa on jo kuolleen rakkauden muistelemista jonkin aikaa ja siitä sitten edetään kohti valoa ja uutta rakkautta hiukan sellaisella kuoppaisellakin matkalla. Tästä se alkaa!

Kirjassa on neljä osaa:

osa 1  Sanoin hyvästi - niin sanoi aurinkokin

osa 2  Näin kivessä fossiilin, fossiilissa uuden sieluni

osa 3  Näin kolme aurinkoa, sinä olit niistä yksi

osa 4  Enkelin siipisulka tyynyn alla

 

Kansi: Kerin kivestä pumpulia (kirjoitin aiemalla nimelläni Tuija Torvikoski)

"Hiljaisuudessa kasvaa tarina ja lupaus"  - runokokoelma eräästä muutoksesta

 

Takakannen teksti:

Pidät kädessäsi aikuisen naisen voimakkaan muutosprosessin seurausta; sanallista halua nähdä ja tulla nähdyksi. Matkaa oman itsen sisälle ja kohti vapautta.

Kasvaminen aikuisena "aikuisemmaksi" tekee joskus kipeää; kasvaminen hyväksymään oma vajavaisuus ja mahdollisuus ja sen myötä syntyvä ymmärrys siitä, että ihmisyys on ymmällään olon ja kaiken kattavan varmuuden jatkuvaa vuoropuhelua. Loputonta asioiden ja itsensä uudelleen tarkastelua. Juuri kun luulit tulleesi perille, löydät itsesi alkupisteestä tai sitten vain luulet niin. Ethän tiedä kuitenkaan, mistä edes lähdit liikkeelle. Ja joskus kun päätät sulkea sulkea silmät ja vain olla, ihmettelet silmät avatessasi, kuinka maisemat ovat saaneet kirkkaammat värit. Pysähtyessäsi katsomaan itsesi sisään, opit näkemään sydämelläsi, etkä näe enää mustavalkoista maailmaa.

 

"ei ole täydellisiä ihmisiä

mutta on täydellinen ihmisyys

sen sisään mahtuu haavoittunutkin

ihminen"