Tuo allaoleva teksti on suurelta osin vuoden takainen, en jostain syystä jakanut sitä silloin, mutta löysin sen luonnoksena ja päätin julkaista nyt, koska minulla on taas vähän tuollainen fiilis. Tuolloin vuosi sitten luovuus ei lähtenytkään lentoon hyvistä fiiliksistä huolimatta, mutta ehkä nyt. Toivossa on aina hyvä elää. :)

Ehkä luovuus vaatii lopulta vain työhön tarttumista? Ei kukaan pakota tekemään mitään, eikä mikään synny itsestään.

***************

Jokin luovuuden into on puhkeamassa minussa. Runoilu kiehtoo, mutta yhtään runoa en ole saanut tehdyksi muutamaan vuoteen (tai on niitä muutama, itseasiassa edellinen runoni täällä on ihan tuore). Mutta siis...luovuuden aikakausi voisi olla alkamassa, riippuu nyt minusta kuinka osaan hyödyntää tämän intuition tuoman viestin.

Olisi erittäin kiintoisaa lukea omia runoja nyt kaiken jälkeen (ei nyt ihan kaiken, koska en ole vielä kuollut), mutta kaiken tähän mennessä koetun jälkeen. Se jos mikä olisi jännittävää, koska tunnen, että sisälläni on paljon useiden vuosien varrella kypsyneitä, jopa jo hiukan paahtuneita ajatuksia.

Kaikki karvaat ja kirpeät kokemukset, sekä myös ne ihanat ovat opettaneet paljon ja ehkä haluaisivat tulla esiin kirjoitettuina sanoina. Haluaisin kuulla ne ja oppia ne itseltäni. Uskon vahvasti siihen, että meissä asuu sisäinen viisaus, kaikki tieto on meissä ja sitä toivoisin pääseväni kuulemaan jälleen.

Tässä kuva kukista, jotka mun näkemyksen mukaan keskustelevat keskenään. Osa on isompia, osa pienempiä ja supussa - kuin itsetuntomme konsanaan. :)