Perintösi 

 

Lähtiessäsi jätit minulle
 
perinnön,
 
se ei ole kultaa,
 
ei rahaa, ei tavaraa,
 
ei edes polkupyörä.
 
Ei.
 
Jätit minulle
 
perinnöksi
 
itkuisen ikävän
 
ja katkeran kaipuun
 
- etkä ole edes kuollut!!
 

 

(Tästä runosta sanoisin, et perinnöksi sain kyllä luovuuden lopultakin...Kaipuu on ollut jo mennyttä kauan sitten.) 

 *****

 

En näe 
 
En näe valoa,
silmäni, surusta sokaistuneet
tarvitsevat pikaisesti
parantavaa hoitoa
 
Voinko enää nähdä,
koska silmäni ovat 
tuskasta turvonneet,
kaipuusta kiinni painuneet
 
Keinun kaipuuni kehdossa,
nousen unohduksen
purjelaivaan ja aivan pian
uskalluksen tuulet puhaltavat
 
menneen rakkauden roskat pois silmistäni.
 
******
 
Ikävän lietteessä
 
Valun ikäväni lietteeseen,
tarraudun tulevaisuuden
turvaverkkoon, olemattomaan.
 
Vajoan kaipuun suohon, 
hetteikön hamuavaan halaukseen.
 
Vie minut, sinä ikävän tarraava
tauti ja tunkio.
 
Tapa vaan toivoni, mutta 
pyydän, tee se nopeasti. 
 
 
v.2005
 
 
 
Runoiluni alkoi v.2005 päättäessäni erään rakkaustarinan kohdallani. Lopetin uskomasta satuihin ja aloin sen sijaan runoilla tuskaa ulos. Tuloksena oli kasapäin tällaisia kliseemäisiä rakkaus-ja kaipuurunoja. Niiden avulla kykenin pysymään päätöksessäni, joka oli täysin oikea, mutta hyvin kipeä. Ylläolevat runoset ovat luopumisen alkuvaiheen tuskan purkua..