Voi että, eihän sitä muista tänne kirjoitella, mutta toisaalta elämäni on niin rauhallista, että vaikka parikin viikkoa jäisi välistä päiväkirjan pitoa, ne "unohtuneet" päivät on helppo kiriä kiinni ja kutoa kasaan kirjoitetussa muodossa. En kuitenkaan ala tässä käymään läpi menneiden päivien tapahtumia tunti tunnilta (pääosahan niistä tunneista menee tietokoneen ja television ääressä oleskellessa).

Aloinkin kirjoittamaan valokuvien voimasta omassa elämässäni. Rakastan valokuvia ja kuvaamista. Aikani kuluu usein vain valokuvien katseluun, saan siitä niin paljon iloa ja tyydytystä sielulleni. Katselen paljon itse ottamiani kuvia, sillä niiden avulla pääsen matkustamaan menneessä ajassa, jotenkin tuntuu siltä, että saan kuin lisää aikaa niitä katselemalla. Voin kerrata asioita, ehkä muistaa jotain tärkeää, minkä olin unohtanut. Muiden kuvia katson monesti oppiakseni niistä jotain ja tietysti niiden kauneuden ja uusien näkökulmien vuoksi. Minua kiinnostaa, miten muut katselevat tätä maailmaa, ja mitä he haluavat kuvaksi tallentaa ja mitä kertoa niiden kautta.

Pääsin pari päivää sitten kuvaamaan nuorta bändiä. Promokuvaus on itselleni uusi laji, mutta totta kai tartuin tilaisuuteen kun pyydettiin. Ajattelin, että ehkä tuo porukka luottaa minuun aiemman näyttöni vuoksi livekuvauksen saralla. Olen kaukana ammattimaisuudesta ja kalustoni on vaatimaton, mutta harrastajana olen hyvinkin paljon kameraa käyttänyt, joten hinta ja laatu kohtasivat varmasti oikein hyvin tällä kertaa. Ainakin tein kovasti töitä, voin sanoa käsi sydämellä, että tein parhaani. Tämänhetkisen parhaani. Jälkeenpäin mietin kuvia muokatessa, että olisi pitänyt tajuta tuo ja tämä asia, osata ohjata paremmin malleja, tutkia kameraakin välillä tarkemmin tekniikan suhteen, olla rauhallisempi ja vaikka mitä. Olen kuvaajana nopeatempoinen, otan hirveän määrän kuvia ja niiden seasta sitten yritän poimia helmet. Voisi ehkä sanoa, että olen impulsiivinen niin kuvaajana kuin ihmisenäkin.

Joka tapauksessa oli ihan mahtavaa saada olla ja tehdä yhteistyötä noiden nuorten lahjakkaiden ihmisten kanssa. Meillä oli suorastaan mukavaa se pari tuntia. Olin kuvauksen jälkeen kyllä melko väsynyt, mut se oli sellaista energistä väsymistä. Kotiin päästyä oli pakko alkaa heti valikoimaan ja muokkaamaan kuvia. Koko ilta meni ja se oli vasta ensimmäinen vaihe. Seuraavana päivänä jatkoin tarkemmalla muokkaamisella ja siihen meni taas lähes koko päivä. Tänään saatoin urakan loppuun ja olen koko tämän muutaman päivän ajan tuntenut pelkkää työniloa. Olen tajuamassa mikä ero on työn tekemisessä vain rahan takia ja työn tekemisessa intomolla ja rakkaudella. Ero on kuin yöllä ja päivällä; toinen syö voimat ja toinen antaa voimaa. Siinä ero. Vielä kun saisi tästä intohimosta palkkaa tai jaksaisi kehittää itsensä niin hyväksi, että kehtaisi pyytää kunnon korvausta. Ehkä sitten uskaltaisin sanoa, että nyt olen löytänyt sen oman "elämäntehtäväni".  Mutta tällä hetkellä ja tässä elämän vaiheessa olen kiitollinen valokuvien voimasta "vain" antoisana harrastuksena ja elämän rikastuttajana ilman sen konkreettisempaa palkkakuittia taskussa.