Näköjään minä aina palaan takaisin tähän Poets of the Fallin albumiin Revolution Roulette.

Nyt kun kaikesta on kulunut aikaa tosi paljon, niin palaan tähän alkuun. Väliin mahtuu paljon. Joskus tuntuu, että ihan liiankin paljon. Mahtuu kivaakin, mutta hyvin paljon surua oman mielen pohjalla. Ja hulluja tilanteita. Osa niistä voidaan laskea koomisiksi, osa ei niinkään.:(

Mennyt on kuitenkin mennyttä. Olen yleensä ihminen, joka ei katso taakseen juurikaan. Enkä halua sitä nytkään tehdä. Mutta näin musiikin muodossa voi vähän nostalgisoida.

Mutta se on on sanottava, että juuri tämä Poetsien albumi on minulle se rakkain. Ja tulee pysymään sellaisena. Tässä albumissa on jotain tosi aitoa. En tiedä mitä se on. Aitoa yritystä? :D

Tuntuu, et tämä albumi on syntynyt suuren tunteen johtamana. Toisaalta jokaisen Poetsien albumin kohdalla voisi sanoa samoin. Eli en nyt tiedä, onko se vaan sitä, et tämä on mulle se eka kosketus bändiin ja siksi en osaa oikein kokeakaan muuta kuin alkurakkauden huumaa tämän levyn kohdalla. Ei voi tietää.

Mut aina kun kuuntelen tätä, koen isoja, polveilevia tunteita ja paljon iloa. Alan tanssia (tai ainakin liikkua) ja minut valtaa suuri voiman tunne. Kiitos siis tekijöille. Osaatte kyllä asianne hyvin.

Muille tiedoksi, Poetseilla on monen monta levyä. Eli siitä vain omaa suosikkiaan etsimään.

 

Revolution Roulette album by Poets of the Fall