Tämä biisi on yksi suomalaisen musiikin helmiä itselleni. Aurora.
Mikko Kuustonen teki muusikon uransa alkuaikoina gospelmusiikkia ja silloin hänet löysin ensimmäistä kertaa. Hän oli gospelmuusikkonakin ihan omaa luokkaansa aitouden etsinnässään, ainakin kun omasta näkökulmastani sitä katsoin.
Olen aina rakastanut musiikkia ja sitten, kun kaksikymppisenä tulin "uskoon", oli vaikea löytää mielimusiikkia, joka ei olisi ollut vain ylihengellistä paatosta tai sitten pelkkää ylistysmusiikkia. Löysin jossain vaiheessa suomalaisesta gospelmusiikkitarjonnasta Mikon ensimmäisen levyn "Jää kuuntelemaan" ja se oli minulle tosi tärkeä löytö. Vau!! Olin ihan innoissani ja ihmeissäni - löysin gospelmusiikkia, joka ei ollutkaan pelkkää jeesustelua, hallelujaa ja kliseitä. Se oli ihan oikeaa musiikkia, jossa oli sanomaa ja sellaista sisältöä, joka oli minulle tärkeää ja lohduttavaa. Maan läheistä, ainakin osittain. :)
Nyt vuodet ovat vierineet ja tajuan toki, että syvällistä sanomaa on "maallisessakin" musiikissa yllin kyllin. Hengellinen elämäkin seurakunnassa on ollut taaksejäänyttä elämää jo kohta kolmekymmentä vuotta. Mutta kyllä gospelmusiikki ja sen kaiut ovat jääneet sisimpään jotenkin elämään - ainakin siten, että lähes kaikessa musiikissa kaipaan syvällistä sanomaa. Musiikin tulee kertoa jotain, paljastaa kipeitä tunteita, tulla lähelle, koskettaa, näyttää kenties tietä ja olla lopulta vain ystävä, joka haluaa ymmärtää.
Pidän kyllä ihan bilemusastakin, mutta ne koskettavimmat biisit tässä elämässä sisältävät jotain aitoa ihmisyyttä. Sellaista, jota voi ottaa kädestä kiinni, johon voi upota, jonka kanssa voi itkeä ja surra ja jonka kanssa voi oppia elämää. Tätä Aurora-biisiä en edes täysin ymmärrä, mutta se mikä vetoaa minuun, on kappaleen sisältämä tunne. Siinä on jotain haurasta, hyvin ihmismäistä.
Kommentit