Olen nyt kirjoittanut tarinani Poetsien ja minun yhteiselosta ja olen ihan poikki....Olin ajatellut jotain humoristista vetoa, niin että Marko ja kumppanit olisivat saaneet vähän naureskella ja pitää hauskaa kustannuksellani. Mutta sain aikaan vain hyvin vakavamielistä tunteenpaloa, joka toisaalta kaikessa vakavuudessaan voikin olla mitä huvittavin tarina sittenkin...ihan miten sitä nyt sitten katsoo. Täytynee ehkä kysellä vähän ohjeita sieltä päin, pitkäkin tuosta tuli kuin nälkävuosi. Mutta ah...niin mun näkönen kuitenkin. Herkkä, hempeä ja särkyvä :) No joo... ei tuo nyt niin helppoa ollutkaan, kun ensin kuvittelin. Sitä kun ihminen alkaa heti mittailemaan omaa kirjoitustaitoaan ja huomaa sen vajaaksi ja sitten onkin jo hirvee itsekritiikin suo vastassa. Mutta onneksi tässä on aikaa pohtia, lähettääkö tuota vai tekeekö uuden vai mitä tekee. Olisin niin halunnu olla hauska, mutta ilmeisesti oon mitä oon. Vakava ja liian totuudellinen (en osannu ees värittää tarinaa) ihminen.