Juups...eihän se viikonloppu mennyt ihan niin kuin suunnittelin ja siihen vaikutti pitkälti se, että annoin vallan jollekin muulle kuin niille hyville tavoitteille.
Kävin minä Luulajassa silti. Menomatka meni hyvin Haaparantaan asti, missä sitten alkoi haitata sade ja todella synkkä pimeys sekä jostain syystä hyvin vaikea ajettavuus. Ruotsalainen asfaltti tuntui olevan vielä hankalampaa sadesäällä ja pimeällä kuin suomalainen, sillä minusta tuntui etten näe välillä yhtään mitään...olenko tiellä vai menossa kohti pusikkoa. Ajoin varmasti yli sata kilometriä nenä melkein tuulilasissa kiinni ja kiroilin mielessäni kaikkea ruotsalaisuutta. No, eihän ne tiet huonoja olleet, mutta jotain oli toisin.
Oli kyllä niin vaikeaa tuo homma ja stressaannuin täysin koko ajamiseen. Välillä oli kummia kapeita kohtia ja yhtä-äkkiä taas kaksi kaistaa lyhyen pätkän verran ja taas kapeaa ja leveää ja kapeaa...autoja suhahteli ohi minun yrittäessäni vain pysyä tiellä joten kuten. Edes Poetsien musiikki ei saanut minua rauhoittumaan. Lisäksi olin saanut hiukan virheelliset ajo-ohjeet. Minun piti kuulemma tarkkailla ramppia, jossa lukee Persön ja joka on 40 kilometriä ennen Luulajaa. Siitä EI kuitenkaan pidä kääntyä, vaan sen jälkeen tulee tarkkailla ramppia, jossa lukee Porsön ja SIITÄ pitää kääntyä.
Ensinnäkin jo nuo samankaltaiset sanat saivat mut hulluuden partaalle ja toistelin vain mielessäni...EI Persön vaan Porsön...ei Persön vaan Porsön. Lopulta Persönin ramppi (siis se mistä EI saanut kääntyä) olikin vasta 20 kilometriä ennen Luulajaa, eikä 40 kilometriä ennen eli jouduin ajamaan 20 kilometriä tientukkona yrittäessäni epätoivoisesti etsiä tuota ramppia, mistä EI saanut kääntyä. AAARGGGH...Kun kysyin, miksi minulle annettiin väärä kilometrimäärä, sain vastaukseksi, että tuossa 40 kilometriä ennen Luulajaa oli tarkoitus alkaa heräilemään...SIIS WHAT....olin ajanut koko matkan Haaparannasta sellaisessa herätyksen tilassa, että en muistakaan...no, he saivat sen anteeksi, kun sain punaviinilasin käteeni alkajaisiksi ikään kuin rauhoittavaksi lääkkeeksi.
Ilta meni lopulta ihanan pizzan ja valkoviinin seurassa hienosti...ai niin ja tietysti tyttären ja hänen poikaystävänsä kanssa. Innostuttiin vielä lähtemään diskoon, mikä oli kyllä virheliike, sillä paikka oli todella tylsä. Täynnä hyvin nuoria opiskelijoita ja musiikki jotain ihme"jumputusta" (juu, juu...olen keski-ikäinen...tiedetään) ja kukaan meistä ei siellä viihtynyt. Minä seniorina olin kuitenkin ainoa, joka tanssi useankin kappaleen verran :)) Lähdimme siitä sitten lähellä sijaitsevaan mukavaan baariin, josta kotiuduimme yöbussilla sitten kun paikka sulkeutui. Aamulla ei muuten naurattanut yhtään.
Jäi kuntosalit ja sävellykset, jätin kuitenkin jotain sanoitusyritelmiä tytölle, jos hän vaikka innostuisi jotain niistä värkkäämään. No käytiin sentäs tutustumassa Luulajan vanhaan kaupunkiin (pitäähän sitä kulttuuria harrastaa vaikka väkisin) ja sen jälkeen ostettiin kaupasta piirretty leffa, sipsejä, suklaata, karkkia ja olutta ja vietettiin oikein kiva krapula-ilta siinä keskenään Mehiläisen elokuvalle höröttäen ja roskaruokaa mussuttaen.
Seuraavana päivänä hilpeästi Ikean kautta sitten ajelin kotiin. Sieltä tarttui mukaan lampunvarjostin, kaksi taulunkehystä (tilasin Tiialta pari kuvaa) ja pehmolelukoira...taitaa olla Kultainen noutaja rodultaan. Kyllä muuten ihmiset hymyilivat, kun kuljeksin sen kanssa siellä Ikeassa. Se on oikean koiran kokoinen (melkein) ja sillä on kieli ulkona, kuin se läähättäisi koko ajan....näyttää melko aidolta. Hauskaa oli tuottaa muille iloa noinkin pienellä tavalla. Kerrankin sain osakseni todella ystävällisiä ja supeita katseita. Joku uskaltautui jopa juttelemaan...pehmokoiralle...?!
Ihan mukava reissu kuitenkin. Koira (se elävä tytön ikioma Milla) toimitettu omistajalleen ja tilalle hankittu helppohoitoinen versio. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Kävin minä Luulajassa silti. Menomatka meni hyvin Haaparantaan asti, missä sitten alkoi haitata sade ja todella synkkä pimeys sekä jostain syystä hyvin vaikea ajettavuus. Ruotsalainen asfaltti tuntui olevan vielä hankalampaa sadesäällä ja pimeällä kuin suomalainen, sillä minusta tuntui etten näe välillä yhtään mitään...olenko tiellä vai menossa kohti pusikkoa. Ajoin varmasti yli sata kilometriä nenä melkein tuulilasissa kiinni ja kiroilin mielessäni kaikkea ruotsalaisuutta. No, eihän ne tiet huonoja olleet, mutta jotain oli toisin.
Oli kyllä niin vaikeaa tuo homma ja stressaannuin täysin koko ajamiseen. Välillä oli kummia kapeita kohtia ja yhtä-äkkiä taas kaksi kaistaa lyhyen pätkän verran ja taas kapeaa ja leveää ja kapeaa...autoja suhahteli ohi minun yrittäessäni vain pysyä tiellä joten kuten. Edes Poetsien musiikki ei saanut minua rauhoittumaan. Lisäksi olin saanut hiukan virheelliset ajo-ohjeet. Minun piti kuulemma tarkkailla ramppia, jossa lukee Persön ja joka on 40 kilometriä ennen Luulajaa. Siitä EI kuitenkaan pidä kääntyä, vaan sen jälkeen tulee tarkkailla ramppia, jossa lukee Porsön ja SIITÄ pitää kääntyä.
Ensinnäkin jo nuo samankaltaiset sanat saivat mut hulluuden partaalle ja toistelin vain mielessäni...EI Persön vaan Porsön...ei Persön vaan Porsön. Lopulta Persönin ramppi (siis se mistä EI saanut kääntyä) olikin vasta 20 kilometriä ennen Luulajaa, eikä 40 kilometriä ennen eli jouduin ajamaan 20 kilometriä tientukkona yrittäessäni epätoivoisesti etsiä tuota ramppia, mistä EI saanut kääntyä. AAARGGGH...Kun kysyin, miksi minulle annettiin väärä kilometrimäärä, sain vastaukseksi, että tuossa 40 kilometriä ennen Luulajaa oli tarkoitus alkaa heräilemään...SIIS WHAT....olin ajanut koko matkan Haaparannasta sellaisessa herätyksen tilassa, että en muistakaan...no, he saivat sen anteeksi, kun sain punaviinilasin käteeni alkajaisiksi ikään kuin rauhoittavaksi lääkkeeksi.
Ilta meni lopulta ihanan pizzan ja valkoviinin seurassa hienosti...ai niin ja tietysti tyttären ja hänen poikaystävänsä kanssa. Innostuttiin vielä lähtemään diskoon, mikä oli kyllä virheliike, sillä paikka oli todella tylsä. Täynnä hyvin nuoria opiskelijoita ja musiikki jotain ihme"jumputusta" (juu, juu...olen keski-ikäinen...tiedetään) ja kukaan meistä ei siellä viihtynyt. Minä seniorina olin kuitenkin ainoa, joka tanssi useankin kappaleen verran :)) Lähdimme siitä sitten lähellä sijaitsevaan mukavaan baariin, josta kotiuduimme yöbussilla sitten kun paikka sulkeutui. Aamulla ei muuten naurattanut yhtään.
Jäi kuntosalit ja sävellykset, jätin kuitenkin jotain sanoitusyritelmiä tytölle, jos hän vaikka innostuisi jotain niistä värkkäämään. No käytiin sentäs tutustumassa Luulajan vanhaan kaupunkiin (pitäähän sitä kulttuuria harrastaa vaikka väkisin) ja sen jälkeen ostettiin kaupasta piirretty leffa, sipsejä, suklaata, karkkia ja olutta ja vietettiin oikein kiva krapula-ilta siinä keskenään Mehiläisen elokuvalle höröttäen ja roskaruokaa mussuttaen.
Seuraavana päivänä hilpeästi Ikean kautta sitten ajelin kotiin. Sieltä tarttui mukaan lampunvarjostin, kaksi taulunkehystä (tilasin Tiialta pari kuvaa) ja pehmolelukoira...taitaa olla Kultainen noutaja rodultaan. Kyllä muuten ihmiset hymyilivat, kun kuljeksin sen kanssa siellä Ikeassa. Se on oikean koiran kokoinen (melkein) ja sillä on kieli ulkona, kuin se läähättäisi koko ajan....näyttää melko aidolta. Hauskaa oli tuottaa muille iloa noinkin pienellä tavalla. Kerrankin sain osakseni todella ystävällisiä ja supeita katseita. Joku uskaltautui jopa juttelemaan...pehmokoiralle...?!
Ihan mukava reissu kuitenkin. Koira (se elävä tytön ikioma Milla) toimitettu omistajalleen ja tilalle hankittu helppohoitoinen versio. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Kommentit