Kun noin innostuin käsittelemään avioeroani, niin sen jatkoksi sopinee se toinen tärkeä ja vakava ero. Eli Suuri Rakkaus (yksi niistä) ja sen loppuminen.

Avioeroni jälkeen kohtasin eräänä päivänä miehen, joka valtasi sydämeni salamannopeasti. Juuri siihen tilanteeseen sopiva osanen astui elämääni eräänä syksyisenä iltana ja missä...no ei ainakaan kadulla tai työpaikalla, vaan ihan niinkin tavanomaisessa paikassa kuin  lähiöbaari :)

Siinä baaritiskillä alkoi juttelu hyvin tavalliseen tapaan: " Aiotko laulaa jotain...?" (karaokebaarissa siis) johon minä : "Katsotaan,  en vielä tiedä..." Ja sitten katsottiin, mutta lähinnä toisiamme silmiin koko loppuillan ajan. Enpä muista milloin joku ihminen olisi saanut mielenkiintoni heräämään yhtä nopeasti ja tuntemaan oloni niin hyväksi heti siinä ja tässä kuin tuo mies tuossa lähiöbaarissa, tuona kohtalokkaana iltana.

Mitään en kadu, en yhtäkään hetkeä, vaikka voin sanoa käsi sydämellä; aika moni niistä hetkistä oli pelkästään tuskainen ja itkuinen, täynnä epätoivoa, suurta vihaakin. Mitään tunteita ei jäänyt kokematta ja siksi tuo suhde olikin niin rakas. Tuo ihminen oli tärkeä, vaikken enää häntä kaipaakaan, enkä halua elämääni. Silti voin sanoa ilman mitään epäröintiä; hänellä oli elämässäni valtavan suuri merkitys.

Hän auttoi minua löytämään itsestäni vahvuutta ja oikeaa itsenäisyyttä. Oikeaa itserakkautta. Hänen kauttaan tajusin, että kaikkea maallista rakkautta tärkeämpää on pitää huolta itsestään, kuunnella omia haaveitaan, kunnioittaa omaa tietään, omaa terveyttään ja vaalia sitä niin paljon, että sen takia voi vaikka luopua siitä SUURESTA RAKKAUDESTAKIN... joka lopultakin pelkästään satuttaa. Sen kaiken hän sai aikaan vain olemalla oma itsensä, tekemällä asiat kuten hän halusi, kuten hän kykeni. Olemalla inhimillinen. Olemalla raadollinen. Ja sitä hän todella oli ja välillä taas ei ollut. Siinäpä se...Vaikeus.

Hän opetti myös sen, että elämä on Valintoja...ja minä Valitsin Minut Itselleni. Siinä hetkessä vaakakupissa oli Hän ja Minä. En tiedä, mitä olisin tänään,  jos olisin valinnut toisin, mutta olin jo monta kertaa aiemmin valinnut hänet ja sen valinnan seurauksena kärsinyt enemmän kuin ikinä osasin uskoa kykeneväni kärsimään.

Onko kärsimys tie parempaan minuuteen? On ja ei. Valitsin tällä kertaa vaihtoehdon EI. Ihminen oppii monella eri tavalla uusia asioita. Virheiden kautta oppii hyvin, vielä paremmin alkaa oppia, kun ymmärtää olla toistamatta sataa kertaa samaa virhettä ja TIETOISESTI tekee asiat toisin, tuntui miltä tuntui. Se on vaikeaa, mutta AH, niin palkitsevaa. Palkinto ei ole ehkä sitä mitä odotit, mutta se on jotain paljon parempaa, se on ehkä kykyä nähdä uudella tavalla, nähdä monella tavalla, nähdä avoimesti.

Ei elämä ole vain yhden totuuden tie. Minulle se on väriloisto ja mustan kaikki sävyt. Mutta aina siitä lähtien, kun luovuin hänestä, se on ollut tietoisuutta siitä, että minulla on valta ja vapaus valita oma onneni.

Tämä oli ehkä salaperäinen kirjoitus, mutta niin oli Suuri Rakkauskin.