_DSC6597%20%282%29.jpg

On vaikea ymmärtää sitä, että joku maailman suurin tunne, jopa "rakkaudeksi" kuvailtu, voisi loppua.

Onko se mahdollista?

En usko, että todellinen rakkaus voi loppua, kadota pois noin vain.

Silti minusta "tuntuu" siltä, että rakkaus, eräs ns. rakkaus on poistunut. En tunne sitä, en haista, en maista, en koe, enkä varsinkaan näe sitä.

Onko tämä sitä paljon puhuttua vapautta? Vai onko tämä luovuttamista?

Ehkäpä tämä on vain antautumista sille mikä on.

En tiedä. En ole varma, sillä tunteet ovat pettäväisiä. Mutta vapaus ja antautuminen kuulostavat hyvälle.

Rakkaus on suurin voima maailmassa. Se ei voi kadota, koska sillä ei ole alkua, eikä sillä ole loppua.

Luulen, että se, mikä on loppunut, on riippuvuus. Ja sekin koskee.

Kun on kauan riippunut jossain kiinni, irrottautuminen koskee lujaa.

Ihminen haroo vielä hetken tyhjää, ja lopulta vain ihmettelee sitä uutta olomuotoa, joka on täynnä avaruutta ja vapautta.

Se on niin uutta.

Se on niin täynnä pelkkää tilaa. Isoa tilaa, jonka haluaisi täyttää taas jollain uudella.

Mutta ei, en halua enää täytettä, en uusia "rakkauksia".

Haluan puhtaan olemisen ja sen yhden Rakkauden, joka on minussa ja sinussa - tuntui miltä tuntui. Ilman siteitä. Ilman vaatimuksia. Ilman syytä.