olen aaltosi
joka itkee turhautumistaan
sen mahtava harja särkyy
aina uudelleen sinuun
kuin majakkaan minussa
johon olen sidottu
valosi vuoksi
se on kuin seireenin kutsu
matkallani kohti tuntematonta
olisipa minulla avain oveesi
olisin majakanvartijasi
virtaisin sinuun
valuisin pitkin seiniäsi
huuhtelisin lamppuasi
kuohuisin portaillasi
solisisin ikkunoissasi
mikä on majakka ilman merta
ilman syleilevää aaltoa
ilman aallon itkua
ja aallon hersyvää naurua
aamun koitossa
*************
Tämä hiukan kliseinen (jo aiemminkin täällä jaettu) rakkausrunoni on itselleni tärkeä ja se viestii jälleen samaa viestiä; turhautumista ja toivoa samassa paketissa. Kun rakastaa ja aina vain rakastaa eikä voi muuta. Niin kuin ei meren aaltokaan voi muuta kuin tyrskytä yhä uudelleen majakkaa raivoisasti syleillen.
Kommentit