Jep ja siltä tuntuukin. Eihän marraskuun tarvitsisi tuntua joltain tietyltä, mutta kyllä se vaan tässä "tytössä" näkyy ja tuntuu. Jos vuorokausi oli sekaisin aiemmin, niin nyt sitä ei edes tunnu olevan. Tai on, mutta se on keikahtanut niin, että valvon kaikki yöt läpeensä ja nukun päivällä. Ihan kuin olisin vuorotyöläinen. En jaksa tästä huolehtia, koska onneksi ei ole paljon ajankäytöllisiä velvotteita elämässä.

Pystyn yleensä elämään erikoisissa vuorokausirytmeissä ilman, et se aiheuttaisi isoa stressiä. Mutta joku mua ilmeisesti stressaa, koska olen nyt saanut pieniä paniikkikohtauksen oireita pitkästä aikaa. Voisin toki luetella paljon syitä niihin, mutta en tiedä osuisiko mikään niistä oikeaan. Olisiko sittenkin kyseessä niiden muodostama yhteinen, kauniisti sommiteltu ahdistuskimppu? :) Ahdistuskimppu, niin, mitähän moinen kimppu pitäisi sisällään, jos kukkiin vertaisi. Siellä on varmaan ohdaketta, voikukkaa, kurtturuusua, päivänkakkaraa ja ehkä myös kissankelloja, jotka herkkinä eivät "kovassa ja piikikkäässä" seurassa aina ihan jaksa pitää puoliaan? Jotain sellaista se voisi olla.

Onhan mulla toki iso elämänmuutos käsillä. Olen tulossa mummoksi. Siis, mummoksi. Kuka nainen haluaa olla mummo, ennen kuin on pakko?? Joku voi halutakin. Minä en. Luulen kuitenkin, et se on yksi iso syy näihin yllättäviin ahdistusoireisiin. Olen niin herkkä. Saan yleensä fyysisiä ja henkisiäkin oireita, ennen kuin tajuan sanallistaa ja lopulta myös tuntea läpi ne kaikki pelottavat, voimia vievät asiat. Nuo oireet saavat mut onneksi nykyään kohtaamaan itseni paremmin ja kokemaan myös myötäelämisen tunteita itseäni kohtaan. Ehkä olen jotain oppinut?

Olen nyt taas yhden ison rajapyykin edessä omassa elämänkaaressani. Se saa mut jotenkin katsomaan elämää avuttomin silmin. Samalla ne silmät ovat valmiina oppimaan. Tyhjät silmät tälle uudelle, aika pelokkaatkin. Onneksi vain tyhjän voi täyttää. Siksi odotan innolla, mitä uutta tulen kokemaan. Miten tulen täyttymään - jälleen kerran, jotta voisin tyhjentyä uudestaan. <3