Tuolla kannon nokassa,
mieli maata pitkin viistäen
istuu hämmentynyt tyttö.

Ihmettelee elämän
kummallisuutta, ristiriitaa
eikä saata ymmärtää.

Katselee taivaan lintuja,
metsän käppyrämäntyjä,
lapin kuivaa maisemaa.

Istuu kannolla ja itkee,
kun ei käsitä mitään,
ja pyyhkii sitten silmänsä.

Päättää hymyillä taas,
koska eihän elämää kai
olekaan tehty ymmärrettäväksi.

*****

Vanha runo hämmennyksestä ja hyväksymisestä tai ehkä pikemminkin sopeutumisesta.