Kolme keikkaa takana ja pääsiäinen "kärsitty" läpi melkein kokonaan ja  täysin erilaisissa tunnelmissa kuin aiempina vuosina. Näiden kolmen vuorokauden aikana on tullut käytyä läpi hyvin monenlaisia tunteita ystävien kanssa. Sen lisäksi on nähty Tampere (osittain) ja on nähty Huittinen!! Sen voin sanoa, et Huittisten huoltoaseman kahvilassa oli todella hauskaa viettää neljä tuntia keikkaa odotellen ja toisten toistemme huvittavia tarinoita kuunnellen. Joskus pakollinen odottaminen ja paikallaan pysyminen tekee todella hyvää. Enpä muista, milloin olisin nauranut yhtä paljon täysin absurdeille ja lapsellisille jutuille kuin siellä. Sitä se teettää, kun on aikaa ja on sopivasti väsyneessä tilassa. Seuraa ihana taantuminen ja luovuus pääsee valloilleen. Mut ei siinä mitään, nauru teki tosi hyvää sielulle. Huoltoaseman henkilökunnalle iso kiitos kärsivällisyydestä.

Eilen oli sitten Tavastialla tämän pääsiäisen loppuhuipennus musiikin osalta ja hienon keikanhan mielibändini vetivät. Phoenix Effect oli todella hyvässä iskussa, uudet biisit toimivat hyvin livenä ja pojat olivat eilen jotenkin ihanan itsevarmoja lavalla. Tuli mieleen, et jotain uutta ja riemukasta otetta oli tullut mukaan, ehkä sen ihan oman tyylin löytyminen alkaa olla käsillä ja se näkyy ja kuuluu positiivisena itseluottamuksena. Eihän siinä fanikaan voi silloin muuta tehdä kuin nauttia koko sydämestään mukana.  Ainahan siinä käy niin, että musiikki vie koko kropan mukaansa ja löydän itseni hillumasta lavan edustalta. Minut on rakennettu siten, että musiikki ja liike kulkevat käsikädessä. Mutta toivon, että bändi kokee kannustavana sen, että heidän musiikkinsa saa aikaan liikettä jopa tällaisessa aikuisessa, kypsässäkin naisessa, olkootkin että välillä tuo liike muuttuu kontrolloimattomaksi pomppimiseksi :)

Poets of the Fall sitten oli tietenkin oma miellyttävä itsensä kuten aina. Keikoilla kuultiin uuden albumin biiseistä kaikki ja hyvinhän ne toimivat livenä, vaikka Markon ääni olikin hänen omien sanojensa mukaan flunssan takia huonossa kunnossa. Kyllä sen tällainen laulamista itsekin harrastanut kuuli, ettei se ääni ihan kunnossa todellakaan ollut. No, hänpä nappaili siinä sitten pastilleja kesken biisien, jauhoi purkkaa laulun aikana (mikä näytti huvittavalta), hörppi juomaa tuon tuosta...ja lopultakin tuon kaiken oheistoiminnan seurauksena ääni tuntui riittävän kohtuullisen hyvin nuo kaikki kolme keikkaa (tai sitten kaikki huomioni meni pastillin syönnin seuraamiseen). Rakastan tosi paljon noita uusia biisejä, mutta livetilanteissa kaipaan menoa ja meininkiä ehkä vähän enemmän. En voi silti väittää, ettenkö olisi keikoista nauttinut. Tottakai nautin suuresti ja lämmöllä, sillä tämä bändi on edelleen jollain ihan omalla tasollaan minun maailmassani. Heillä on aina paikka minun sydämessäni ja olkapää, johon voi nojata, vaikka ääni särkyisi ja sanat unohtuisi tai vähän pelottaisi :))

Huomenna sitten töihin. Ei ihan helppoa palata takaisin maanpinnalle, mutta sellaista on elo. Ylös, alas, ylös, alas....