Elämässäni on ollut monta tienhaaraa, joiden edessä olen joutunut aina syvään ahdistuksen tilaan, sillä ratkaisujen tekeminen on minulle vaikeaa, vaikkakin toisaalta myös helppoa, sillä teen niitä myös hetken mielijohteesta. Silloin ne vain tapahtuvat ja vievät yleensä kivoihin lopputuloksiin tai toisessa tapauksessa ylilyönteihin. Mikä on sitten ylilyönti, on sekin jokaisen oman moraaliskeeman päätetävissä.

Mutta palatakseni niihin tienhaaroihin, jotka ahdistavat...ne ovat niitä elämänsuuntaan ja-tapaan suurestikin vaikuttavaia muutoksia, jotka laittavat miettimään nykyisyyttä, mennyttä ja mahdollista tulevaa niin ankarasti, että sen ajatusvyöryn kanssa ei voi muuta kuin ahdistua ja pakahtua, vuoronperään. Juuri nyt olen sellaisessa tilanteessa. olen ollut jo vuoden päivät jalka johonkin todella uuteen suuntaan menossa, ovenraossa odottamassa.  Välillä ovi on ollut melkein auki ja kutsuvat näköalat ovat hehkuneet silmieni edessä ja välillä taas jalka on puristunut oven ja karmin väliin niin tiukasti, että kipu on ollut viiltävän kovaa. Mutta jalka on pysynyt siinä raossa silti jämäkästi, on se rako ollut sitten pienempi tai isompi.


Minusta lähteminen on kaunista, palaaminen turvallista ja muuttaminen (muuttuminen) on rohkeaa. Rohkeutta minulta nyt vaaditaan ja toisaalta myös sen tajuamista, että itseään ei pääse pakoon lähtemällä, muuttamalla tai palaamalla. Toisaalta siis ihan sama mitä sitä tekee, kunhan ei kärsi turhaan siitä, että ei tee mitään. Päätökset maksavat yleensä melko vähän verrattuna siihen, jos niitä ei tee lainkaan.

Elämätön elämä ei kuulosta hyvältä, eletty, rohkean kokeileva elämä kuulostaa paljon paremmalta. Joka tapauksessa, olen ollut tässä itseni liikenneympyrässä pyörimässä jo melko pitkään ja toivon etten pyörähdä matkaan sovinnaisuuden tai turvallisen elämän tienhaarasta vain sen takia, että odotin liian kauan. Toivottavasti ymmärrän nyt pysähtyä ja katsella tarkasti kaikki mahdollisuudet. Ja tehdä sen valinnan ihan itse, kuunnellen omaa sisintäni, omaa syvintä intuitiotani. Sen tiedän, että nyt ei ole hyvä olla tässäkään.

Jalkaa kolottaa, ovi paukahti hetkeksi kiinni ja jalka oli vielä siinä....Otanko sen pois vai työnnänkö oven auki uudelleen ja sitten taas....mitä...odottamista?? Kai jossain vaiheessa siitä ovesta voi astua uloskin, mutta milloin? Aijai....kukapa sen tietää, jollen minä.