Eilen oli sitten ne meidän kulttuuripikkujoulut joita suunnittelimme reilu kuukausi sitten innolla. Ostin ihan uuden punaisen puseronkin sen kunniaksi ja siihen seuraksi mustan patellavyön hoikistunutta uumaani korostamaan :) Joo, olen laihtunut ehkä kilon....mutta hyvä niinkin. Pitää osata iloita pienistäkin edistysaskelista.

Tapasimme työkavereiden kanssa Fransmannissa klo 16. Kaikki olivat niin tyylikkäinä paikalla. Hiukset muodikkaissa leikkauksissa, pukeutuneina kauneimpiin koruihinsa ja asusteisiin. Mikäs siinä oli ollessa, kun seura oli noin viehättävää. Ihan itsekin kohosi ylemmällä tasolle naisena. Huomasin jopa että aloin puhua kultivoidun selkeästi ja huomattavasti vähemmän kuin tavallisesti. Sammakot kyllä pyrkivät ulos suustani, mutta sain osan nielaistua takaisin, ainoastaan yksi ehti livahtaa ulos, mutta sekin oli tällä kertaa aika vaatimaton, ei mikään rupisammakko:) Seura siis teki melkein kaltaisekseen.

Ruokana meilla oli sisäfilettä vuohenjuuston kera, alkukeittona kermainen keitto (en kuolemaksenikaan nyt muista sen nimeä mutta taivaallista se oli) ja jälkiruokana suklaakakkua valkosuklaavaahdon kera :)) Nam!! Ja ruokajuomanani oli valkoviini ja vesi. Siitä sitten siirryime seuraavaan tilaisuuteen, eli paikalliseen pikkuteatteriin katsomaan Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa 3. Teatteri tuli tupaten täyteen pääasiassa naispuolista yleisöä, oli sinne eksynyt muutamia miehiäkin. Esitys sinänsä sopi ihan kummallekin sukupuolelle mielestäni yhtä lailla.

Siellä saikin nauraa sitten koko rahan edestä ja muutaman yllätyksenkin Ulla siinä järjesti shown aikana meille yleisön jäsenille. Enpa kerro esityksen sisällöstä, jos joku haluaa käydä katsomassa sen itse. Suosittelen kyllä lämpimästi, sillä esitys ei ainakaan minua jättänyt kylmäksi ja Tapanisen ammattitaito on niin huippuunsa vietyä, että oli todella vaikea esityksen lopussa hänen kiittäessään tajuta että miten se Ulla nyt on noin tavalllinen Ulla ja just äsken se oli ihan jotain muuta. Varmaan tuon ikäisellä näyttelijällä on jo varaa mennä rooliin sisälle täysin ilman mitään estoja, olla vapautunut eri tavalla kuin nuori näyttelijä olisi, ja varmasti hän on myös löytänyt jo oman itsensä tai sitten hyväksynyt sen ettei sitä löydäkään koskaan kokonaan. Joka tapauksessa...Upeaa Ulla Tapaninen! Ja kiitos! Bravo, sanoisin jopa!!

Siitä me suunnistimme Otto-K-nimiseen pubiin jossa istuksimme hetken aikaa. Porukka kutistui jokaisella paikan vaihdoksella entisestään ja lopulta meitä oli seitsemän henkeä kävelemässä hiukan horjuen kohti Gloriaa. Siellä minulta toivottiin karaokelaulua noin niinkuin näytösluonteisesti niille työkavereille jotka eivät olleet kuulleet sitä vielä. Valitsinkin tyttöjen mieliksi yhden Dingon kappaleen (Levoton Tuhkimo, kulunut karaokekappale, mutta minusta niin ihana). Sitä saikin sitten odotella melko kauan sillä karaoke on suurta "huutoa" ainakin Oulussa.

Lopulta pääsin "kiekaisemaan" kappaleeni ja jostain kumman syystä yleisö tykkäsi tällä kertaa esityksestäni :) Ehkä sitä lämmitti kannatusjoukkueeni, joka kiljui onnesta työkaverin "valtaisan" laulutaidon edessä. Oli kivaa olla vaihteeksi porukalla karaokessa, tuleehan siihen hommaan silloin paljon mukaan yhteishenkeä ja kannustusta jota jokainen välillä kaipaa tuekseen. Runsaiden kiljuntojen saattelemana lopetin biisini joka myös videoitiin. No, sitä katsellessani huomasin kyllä monta kohtaa joka ei minun kritiikkiäni kestänyt, mutta kaipa livetilanne sallii pienet mokatkin ja äänen särkymiset. I hope so.

Mikä parasta, työkaverini (joka ei ollut vielä umpihumalassa) sanoi halauksen saattelemana, että voisin tehdä laulamista työkseni :) Mikä kunnianosoitus minulle, joka rakastan laulamista yli kaiken. Olen oikeasti miettinyt, mistä löytäisin sen väylän, jota kautta päästä laulamaan muuallakin kuin karaokessa. Siis muualla kuin karaokessa, hautajaisissa ja satunnaisissa häissä tai seurakuntajuhlissa (kolmesta viimeisestä tosin kulunut jo jokunen vuosi), ei...nuo on jo koettu. Olihan se joskus kivaakin. Yleensä ei.

Loppuilta vietettiinkin sitten yökerhossa tanssien itsemme hikeen ja lopulta melko väsynyt ja entisestään kutistunut joukko alkoi hiipui kohti kotejaan aamuyön tihkusateessa päätään selvitellen. Mukava ilta, mahtavat työkaverit ja vain lievä krapula nyt. Onnistunut illanvietto ainakin omalta osaltani. Eikä yhtään kollia mourunnut aamulla vieressä, kuten ei yleensäkään...hyväkö vai huono asia....kukapa tietää.