Muistan kasvosi siinä
omieni lähellä niin, että
en enää nähnyt tarkasti.

Tunsin vain hengityksesi
tuulen, aistin hehkuvan
lämmön ja huuliesi
malttamattoman kutsun.

En tiedä parempaa.
En muista mitään kauniimpaa.
En tunne suurempaa.


Vedit minusta silloin osan
itseesi, osan jota kutsutaan
kai sydämeksi tai sieluksi;

se kulki huuliesi kautta
sinun omaisuudeksesi.


Mitä sinä sillä enää teet?

Kun kasvosi ovat jo jossain
muualla, montako sydäntä
sinä tarvitset?

 (v. 2006)