Jep, täytyy nyt kyllä myöntää, että Poetsien uuden levyn nimi ja oma kokemukseni siitä ovat täysin ristiriidassa keskenään. En nimittäin ole käännösyrityksistäni huolimatta saanut oikein mitään selkeää tolkkua lyriikoista ja Poetsien kohdalla lyriikat ovat mulle se yksi tosi tärkeä kiinnittymiskohta. Tähän täytyy kuitenkin sanoa, että Markon lyriikat eivät ole koskaan olleet helpoimmasta päästä ja tällä kertaa uusia, minulle uusia, (tuskin ne Markon omakeksimiä suinkaan olivat) englannin kielen sanoja oli semmoinen rypäs melkein joka biisissä, että heikompilahjaista alkoi ihan hirvittää. Toki minulla on hajua paljonkin siitä, mikä on levyn kokonaiskuva ja joidenkin biisien kohdalla olen kartalla omasta mielestäni melko hyvin, esimerkiksi Drama for Life, mutta kokonaisuuteen tarvitsisi hajujäljen lisäksi myös jotain konkreettista ja sellaista, johon voi oikeasti tarttua kaksin käsin kiinni. Pidän analysoinnista, ja nyt ehkä vähän ahdistaa, kun ei pääse edes siihen pisteeseen, että olisi analysoitavaa, sillä eihän sellaista voi analysoida, jota ei ymmärrä. Varmaan mulle ihan terveellinen kokemus, olen varmaan analysoinut paljon sellaista, mitä olen luullut ymmärtäväni, mutta oikeasti...niin..."luulo ei ole tiedon väärti"...

Miksi minulla sitten on näin suuri halu selvittää lyriikat? Syy 1: Rakastan ja arvostan tätä bändiä paljon ja siksi haluan pureutua sanomaan. Syy 2: Koen, että Marko haluaa oikeasti puhua lyriikoiden kautta, jopa vähän opettaa ja toki haluan sen opin ottaa vastaan. Syy 3: Haluan kokea myös samaistumista, kuten jokainen ihminen haluaa musiikilta ja lyriikat ovat juuri se paikka, jossa samaistuminen helpoiten tapahtuu. Syy 4: Olen lyyrikko itsekin ja rakastan kaunista ja puhuttelevaa kieltä. Syy 5: Olen hirmuisen utelias ihminen. Muita syitä ei sitten taida ollakaan?

No, tänään annoin periksi ja keskityin vain musiikkiin, kokonaisuuteen ja lauluun, ilmaisuun sanojen kohdalla, äänen sävyyn...well...kaikkeen, mihin nyt kunnon musiinkinystävä havaintonsa asettaa. Unohdin sen, etten nyt ymmärrä välttämättä sanomaa juuri lainkaan, mutta annan musiikin, rytmin, soittimien, sovituksen ja laulun eri sävyjen ja kielellisen painotuksen kertoa jotain sellaista mitä lyriikka yrittää kertoa, mutta ei osaa niin hyvin. Sain irti paljon enemmän, kun en yrittänytkään selvittää lyriikan saloja epätoivoisesti heti aluksi. Sain irti sellaista, jota ei sanoilla selitetä, sellaista, joka liikkuu tunnemaailman syvyyksissä. Varmaan tulevaisuudessa palaan lyriikoihin ja pohdin niitä, mutta nyt on aika kuunnella ja katsoa kokonaista taideteosta. Katsella ikäänkuin vähän kauempaa ja lähestyä sitä antautuvasti ilman analyysejä.

Mitä sitten pidin levystä? Pidin paljon ja lähes jokaisesta kappaleesta, oikeastaan joka kappaleesta pidin ainakin jonkin verran. Levyllä kuuluu musiikillisesti se, että heillä on ollut ulkopuolinen tuottaja apunaan. Itse havaitsen sen äänityksessä ja joissakin musiikillisissa ratkaisuissa. En osaa niitä yksilöidä, sen vain kokee. Levy on jollain tapaa raikkaamman kuuloinen kuin vaikkapa edellinen ja mukana on uutta ja kokeilevaa, mutta silleen hienon hillitysti, että se ei pomppaa silmille. Tai korville pikemminkin. Ja melodiat useimmissa kappaleissa miellyttävät kovasti itseäni samoin kuin erityisesti kappaleiden introt.

Mennäänpä sitten seuraavaksi tämänhetkisiin mielibiiseihin, *jännämusaa taustalla* ja tästä lähtee. Ehdoton ykkösbiisi on Children of the Sun. Ainoa biisi, joka sai koko kehon väreilemään ja itkun nousemaan kurkkuun ja silmiinkin asti ihan ensikuulemalla. Tuossa biisissä on sellaista todella ihanaa hipihiljaa nousevaa voimaa. Alusta asti tunnelma on vahva ja keskittynyt, mutta se kasvaa koko ajan...kasvaa ja saa lopulta liikuttumaan sen toivon vaikutuksesta minkä kappale varmaan haluaakin herättää. Tuon laulun haluaisin omistaa vain itselleni, mutta luulen, ettei se ole mahdollista.

Menevimmistä kappaleista The Game ja Shadow Play miellyttävät tässä vaiheessa eniten. Biisissä The Child in Me on ihana rytmi ja rummut, joista pidän kovasti - ne ovat kuin ratsun laukkaa, villiä, rohkeaa, voimakasta ja vapaata. Center Stagen sanomassa on häivähdys jotain hyvin tuttua itselleni ja Crystallinen lyriikka oli jopa melko ymmärrettävää (oho), kun sain itselle vieraat sanat käännetyksi ja mutustelin sitä kokonaisuutta hetken. Rakastan sitäkin biisiä kyllä tosi paljon, se ikäänkuin nousi kakkoseksi tällä hetkellä tässä "kisassa". Se ihanan keveästi, mutta samalla tomerasti kehoittaa kohti elämää ja rakkautta. Yrittää valaista ettei ole mitään vankilaa tai labyrintteja, ne ovat vain pään sisällä ja sen kun oivaltaa, tulee Rakkaus. Sillehän on tilaa vain silloin, kun sydän ja mieli ovat avoimia ja vapaat turhasta syyllisyydestä. Ihana biisi. En kykene vielä purkamaan sanoiksi noita teoksia tarkemmin enkä edes halua. Kyse on tunteesta, siitä mikä liikuttaa milloinkin. Eri päivinä koskettaa ehkä joku toinen biisi ja kun kokonaisuus avautuu, se auttaa vastaanottamaan nekin kappaleet, jotka kenties nyt tuntuvat vierailta. Koen levyllä olevan kuitenkin vahvan punaisen langan, kokonaisuus on jämäkkä ja on mielenkiintoista, kuinka pitkälle se itselleni lopulta sitten avautuukaan. 

Levyn aihepiiri näyttäisi käsittelevän mielen pelejä ja oikukkuutta, oman itsen osuutta elämän varjoihin ja valoihin, omien ajatusmallien ja tunteiden luomia vankiloita ja sitä kuinka me itse luomme todellisuutemme, joka lopulta onkin vain unta, mutta unesta voi tehdä paremman, jos haluaa. No heh, menipä syvälliseksi. Itseäni tuo viimeisen biisin otsikko Moonlight Kissed koskettaa kyllä. Hyvin voin samaistua tällaisena hämärän lapsena siihen, vaikka aurinkoa rakastankin. Kiitos tästä hienosta taideteoksesta, joka todella puhuu, vaikkakaan vielä en paljoa sitä puhetta ymmärrä. Olen kuin lapsi suu auki, mutta silleen hyvällä tavalla auki ja utelias oppimaan. Koko ajan enemmän olen kiitollinen, koska tämä kyllä koskettaa itseäni, omaa elämäntilannettani jotenkin hyvin läheltä. Ihan kuin minua vähän tuupittaisiin eteenpäin ja ylöspäin mielen pimeästä vankilasta ja samalla nätisti yritettäisiin näyttää myös valoa ja antaa toivoa. Kiitos tuosta tunteesta. Näyttää siltä, että näkymä alkaa kirkastua sittenkin.

 

Children of the Sun (studio live)