Kävin iltakävelyllä tuulisessa Seurasaaressa. Todella vaikuttavaa istua kalliolla pimenevässä illassa ja kuunnella tuulen puhetta. Otin joitakin kuvia, yritin vangita tuulen, mutta onneksi se oli liian nopea, liian salaperäinen liikkeissään. Vanhan runonikin kaivoin kätköistä tuulta kunnioittamaan. Tässä kuvia ja sanoja tuulesta. Rakkaudestani.

Tuuli, rakkauteni

Havinassa haavanlehtien,
uppoan taikamaailmaan.

Valo kimaltelee lehtien
lomasta kuin jalokivien
säihkyvä seireenilaulu.

Lehdet liikkuvat villiä rytmiä.

Kuuntelen puun puhetta,
tuulen tuomaa tunnetta.

Mikä yhteinen tanssi.

Valot, varjot, kahinat,
säihkeet ja suhinat.

Voi kuinka rakastankaan
tuulen tulvivaa laulua,

sen samettista kosketusta,
ja voimakasta vihellystä,

salaperäistä elämänvoimaa.