Päivällä näen tytön, tinkimättömän ja syvän.
Keskipäivällä kyllästyneen ja niin päilyvän.

Iltapäivällä alkaa ilme jo kirkastua vähän,
illalla tuo ihminen ei voi jäädä enää tähän.

Hän muotonsa muuttaa ja ilmeensä vaihtaa,
koko persoonansa, nyt uudeksi laittaa,

outo muutos jo käy olemuksensa yli,
ei samaks' kukaan tunne, ei ees rakas syli.

Hän juhlii ja elää, tai niin hän kai luulee.
Ei itsekään huomaa, et' kaikki sen kuulee:

"Nyt huomatkaa minut ja hätäni suuri,
on pelkoni iso ja edessäin muuri."

Jos kukaan ei häntä nyt huomaakaan,
hän olemasta lakkaa ja juo vaan taas.

Juo rakkautta, huomiota, katseita noita,
mut arvottomuuttaan ei mikään kai voita.

 

**************

Tämäkin vanhahtava riimiruno on alkuaikojen tuotantoani vuodelta 2005.