Kylläpä on kaamostanut eli uuvuttanut viime viikkoina. Unirytmi on ihan sekaisin ja alkusyksyllä hehkunut palava innostus opiskeluun ihan kadoksissa. Ei saa kirjoja avattua, eikä paljon muutakaan tehtyä. Huokaus. No mutta, ohi tämäkin menee, kuten aina ennenkin. Onneksi kevät on tulossa, vaikka yleensä valon lisääntyminen tuokin sitten mukanaan levottomuuden. Ei oo helppoa koskaan. Pitäisi ehkä muuttaa etelään, jossa valon määrä pysyisi vähän tasaisempana. Ihan vakavissani olen sitä harkinnut.

Näissä tunnelmissa onkin hyvä laittaa esiin pari väsymysrunoa. Ennenkin jaettuja täällä, mutta nämä kuvaavat niin hyvin uupumusta, joten laitetaanpa vielä tähän yhteyteen. Ensimmäinen runo kuvaa enemmän ehkä uupumusta ja toinen sitten puolestaan alakuloa ja siihen liittyvää ahdistusta ja voimattomuutta. Olen kirjoittanut paljon tällaisia aika synkkiä runoja, mutta niilläkin on paikkansa.

*********

Tämä väsymys

Tämä väsymys tappaa taas,
ajanhetket mataa tai kiitää pois
osaamatta päättää
nopeudestaan näinä päivinä.

Minuuttien massavaellus
läpi ahtaiden huoneiden
pullistaa seinistä kuperat pallot,
räjähtämispisteessä olevat.

Sekunnit karkaavat käsistäni,
nauravat ikkunanpuitteissa
ulos mennessään ja minä
haron tyhjiä tunteja kokoon.

*****

Voimattomuus

minuutti minuutin
perään
kohti jotakin
paettavaa

ja sisälläni
epävarmuuden
miekka sivaltaa
rauhalta siivet

tässä
aneemisessa
aamussa
valokin syttyy
kelmeänä

ja silmäluomissa
eilisten muistojen
ylöskaivettujen
ruumiiden painot

huokaavat
huomiselle