011a.jpg

 

Tästä tulee sellainen päiväkirjatekstityyppinen juttu, luulen tai oletan. Koskaanhan ei voi kuitenkaan tietää, mitä tulee - lopultakaan. En halua kontrolloida hirveästi tätä kirjoittamista, siksi en todellakaan tiedä, mitä on tulossa. :)

Mutta aloitanpa päiväkirjatyyppisesti - olen taas kipeenä :( Tai taas ja taas, onhan viime kerrasta jo yli viisi kuukautta. Mutta kun taas sama sairaus, eli flunssa, jonka päälle ilkeä, inhoittava korvatulehdus. Tällä kertaa vasemmassa korvassa. Viime kerralla oli toinen puoli ja sen paraneminen kesti kolme kuukautta tai itseasiassa, ei se vieläkään ole ihan entisellään. Nyt sitten vasen puoli kuurona, lääkekuuri ja sitä samaa rataa. Tää tulehdus ei "ehkä" ole ihan niin paha kuin oli tuo oikean korvan tulehdus. Vaan en oo ihan varma.

Olen kyllä tavallaan konkari tässä korvatulehdusasiassa. Sairastin lapsena ihan jo melko isona tyttönä (ne mitä muistan)  monen monta korvatulehdusta. Siis sellaisia märkäisiäkin (tiedän, ne on ällöttäviä) välikorvan tulehduksia. Viimeinen oli 15 vuotiaana. Aikuisena sitten on ollut kyllä tulehduksia, mutta nämä kaksi viimeistä ovat olleet niitä lapsuuden toistoja. Olenko muuttumassa siis lapseksi jälleen??? Aikuisellahan välikorvan (märkäiset) tulehdukset ovat suht harvinaisia. Yök!  Kuulon puolesta olen hiukan huolissani. Tykkään kuunnella musiikkia ja muutenkin, kyllähän kuulosta paljon hyötyä on. :)

****

Mutta se siitä asiasta. Se olis taas uusi vuosi, uudet kujeet. Ei ole suunnitelmia, ei suurempia tavoitteita, ei haaveita, eikä varsinkaan unelmia. Kaikki siis hyvin. Voin mennä eteenpäin rauhallisin mielin. Ei ole mitään menettävää, eikä mitään saavutettavaa. Olen ehkä outo, mut pidän tällaisesta fiiliksestä tosi paljon. Mikä vapaus, mikä mielen avaruus.

Olen viime vuonna tehnyt luopumistyötä, tai ei sitä ehkä työksi voi kutsua. Olen vain antanut periksi, ja antautunut sille mikä on. Ja ne asiat, mitkä eivät kuulu siihen, mikä on nyt, on jätetty pois mielestä. En suinkaan ole "vielä" valaistunut, joten hetkittäin monenlaiset haamut yrittävät syödä rauhastani palasia. Mutta paljon olen tiedostanut, paljon olen oppinut. Kiitos siis viime vuodelle, joka oli yksi jollain lailla opettavaisimmista vuosista tähän asti. Mutta voiko niitä vuosia laittaa paremmuusjärjestykseen? Tuskin. Edellinen vuosi on vain sen verran lähellä, että sen opit muistaa parhaiten.

Kiitos myös ikääntymisen luonnolliselle kyvylle viedä kohti rauhoittumista ja antautumista. On koko ajan helpompaa tajuta, mistä puhutaan, kun puhutaan läsnäolosta ja nyt-hetken arvosta.

Olen siis luopunut (heh, tuosta asiasta on tullut kirjoitettua runoja ja monta tekstiä aikoinaan) tai itseasiassa, ehkä luovun sanasta luopua. En ole luopunut, olen vain hyväksynyt ja antautunut sille mikä on. Mikä voisi olla parempaa?

Ei ole parempaa. Minun hetkeni loistaa on NYT. Samoin sinun. <3