Tämä on vuosien takainen runo, joka kertoo siitä, kuinka polttavat tunteet ja kaipaus vievät lähes tuhon partaalle etkä edes ymmärrä mitä oikeastaan tapahtui ja miksi. Kun yllättävä ja saavuttamaton rakkaus repii tieltään pois pelkoa ja saa vanhatkin sielun arvet huutamaan kivusta.

 

Riekaleina

olet kaukana kuin tuuli
jonka kosketus
hyväili äsken olkapäätäni

nyt se jo menee omia teitään
eikä muista koskaan
koskettaneensa erästä

nyt olkapäälläni roihuaa tuli
kuin olisit kaatanut sytykkeeksi
menneen elämäsi tuskat

eletyt elämäsi huutavat
ihollani, haaveesi puhaltavat
liekkeihin voimaansa

tulit hentona henkäyksenä
nyt olet puhuri, hirmumyrsky
raivoava tuli ja vihaat minua

vihaat kauneudellasi minua

ja minä palan kiinni tähän
tuskaan, tähän päivään
joka ei etene, joka ei halua
luopua uhristaan

palan kiinni kadonneeseen

etkö tunne kuinka riipun
sinussa kiinni, riekaleina

tuulessasi