Eiliseen kirjoitukseeni viitaten, lämmintä piisaa ja uskokaa tai älkää, vuosikymmenten luonnonvesivälttelyn jälkeen minun oli ihan PAKKO tänään mennä Nallikarissa mereen uimaan. Olen yleensä sellainen rannan tuntumassa nautiskeleva, hikoilusta kai jotenkin masokistisesti nauttiva tyyppi, mutta jotain on tapahtunut. Olen muuttunut. Olen normalisoitumassa! :D

Olin köllötellyt Nallikarin rannalla jo aika kauan, mutta sitten jostain syystä menin kokeilemaan veden lämpöä. Se näytti niin kutsuvalta ilta-auringossa ja tuuli toi mukavan kokoisia aaltojakin rantaan. Vesi oli enemmän kuin lämmintä, se oli melkein kuin pulahtaisi lasten uima-altaaseen uimahallissa. Siis todella lämmin, lempeä vesi. Lähdin kahlaamaan, minulla oli sortsit, nostelin niitä ja toivoin salaa, että minulla olisi uimapuku tai olisin jopa ilkosillasi. Kävelin niin syvälle kuin pystyin ilman, että vaatteeni kastuivat. Palasin rannalle, pohdin hetken, enkä lopulta voinut vastustaa kiusausta, vaan menin vaatteet päällä takaisin ja uin, no ainakin yritin, mutta jotenkin en osannut. En tiedä, johtuiko merivedestä, en nimittäin ole KOSKAAN aiemmin uinut meressä. Tämän sanominen ääneen on jollain tapaa noloa. Olenhan käynyt Kanarialla ja Kreetalla? Miksen ole uinut meressä. Miksen ole koskaan uinut Nallikarissa? Miksi, oi miksi?

Uiminen oli siis vaikeaa, olihan siellä toki aaltojakin aika paljon. Uimisesta lopulta viis, pulikoin kuin pieni lapsi, enkä olisi halunnut tulla koskaan pois. Mikä ilo, mikä elämys, mikä armollinen meren syli. Huomenna uudelleen ja otan ystävänkin mukaan. Veden lämpö toi mieleen lapsuuden rantaleikit ja järviveden lämmön kuumana hellekesänä.

Huumaavaa on Oulun kesä ja uudet kokemukset. :) Vielä tässäkin iässä voi kokea jotain kuin ensimmäistä kertaa. Ja olihan se melkein sitä. Jollain lailla tunsin itseni tosi nuoreksi, jopa hehkeäksi siinä märkä t-paita päällä. :) Ehkä se oli vain tunne, mutta mukava silti. Kesä nuorentaa.