Muistosi on muuttumaton pyhäinjäännös

elämäni muiden muistojen rinnalla.

Muut muistot muuttuvat, kultaantuvat,

haalistuvat ja armahtavat.

Sinun muistosi elää järkähtämättömänä,

kuin kivipatsas tai hautakivi.

Kuin kivettynyt fossiili mieleni kalliossa.

************

Törmäsin tähän vanhaan runooni ja tuo mielen kallio alkoi puhua minulle. En ole ennen edes kunnolla huomannut, että minulla on tässä runossa tällainen aika koskettava ja syvällinen vertauskuva. Miksi jotkut muistot tai ihmiset jäävät kummittelemaan mieleen, vaikka niistä kovasti haluaa eroon. Syyhän on tietysti "mielen kallio", joka jostakin syystä on muotoutunut niin muuttumattomaksi, että muistotkin ovat kuin fossiileja. Pysyviä, jämähtäneitä, aina samoja. Asialle ja mielelle olisi siis hyvä tehdä jotain, ainakin sitä olisi hyvä katsoa uudella tavalla ja uudesta kulmasta - aivan kuten minä nyt tätä ikivanhaa runoani katson. Joku minussa on jo tuolloin tiennyt jotain enemmän.