Katselin vanhoja runojani ja ajatuksiani ja löysin tämän pikkurunon, joka taas puhuttelee uudelleen. Joskus me kuvittelemme näkevämme toisesta heti kaiken oleellisen, emme malta ottaa selvää, tutustua, ottaa riskejä ja mahdollisesti pettyä. Pitkässäkin suhteessa tämä tulee esille, tai ainakin itselläni on tullut. Ollaan luultu tulleemme lopulliseen näkemiseen ja kokemiseen ja antaneet periksi. Emme ole antaneet tilaa toisen ihmisen piilevälle mahdollisuudelle. Voi, kunpa olisin itse viisastunut hieman noista ajoista.

Katso minuun

ja näe

näkemättömyytesi
ja se mahdottomuus

että näkisit kaiken

että näkisit oikein

katso minuun
ja näe

mahdollisuuteni